Sundberg ja Haverinen GrIFK:hon

GrIFK saa takalinjoilleen merkittävän vahvistuksen kun Richard Sundberg palaa Saksasta kasvattajaseuransa riveihin. 27-vuotias maajoukkuemies on edustanut Suomea 60 A-maaottelussa. Kaksi Suomen mestaruutta ja kertaalleen Suomen cupin HC Westissä voittanut Sundberg on pelannut SM-liigaa GrIFK:ssa ja HC Westissä yhteensä 204 ottelua ja tehnyt 827 maalia.

”Kokemusta sekä henkisesti että fyysisesti vaativista peleistä”

Sundberg lähti toiselle Saksan reissulleen tavoitteenaan paitsi kehittyä pelaajana, myös nostaa joukkue ylempään sarjaan. Nousu kariutui valitettavaan kakkossijaan, mutta vuosi ulkomailla nosti miehen motivaatiota lajia kohtaan entisestään. Nyt Sundberg palaa Kauniaisiin tavoitteenaan kehittyä johtavaksi pelaajaksi sekä näyttämään hyvää esimerkkiä ja olemaan tukena nuoremmille pelikavereille.

”Minulle oli selvää jo lähtiessäni että palaan takaisin kotiseuraani. Mielestäni GrIFK:ssa kehitetään jatkuvasti toimintaa oikeaan suuntaan, ja ringissä on nyt paljon mielenkiintoisia pelaajia. Sopimuksen ratkaisi lopullisesti yksityiselämän ja urheilun yhdistämiseen liittyvät asiat, joihin saatiin nyt molemmille osapuolille hyvä ratkaisu.”

Tommi Haverinen Atlas Vantaasta Graniin

Myös GrIFK:n maalivahtiosasto saa täydennystä, kun P00-maajoukkueen maalivahti Tommi Haverinen siirtyy seuraan liigapaikastaan luopuneesta Atlas Vantaasta. 18-vuotias 190-senttinen ja 88-kiloinen tulevaisuuden lupaus on ehtinyt pelata SM-liigassa 26 ottelua, sekä 19 poikien maaottelua P00-maajoukkueessa.

Kausi alkaa Riihimäellä Suomen cupin merkeissä

GrIFK valmistautuu alkavaan kauteen osallistumalla kahteen turnaukseen. 23-25.8. pelataan turussa ÅIFK:n isännöimä IFK-Cup, johon osallistuvat Granin ja järjestävän seuran lisäksi HIFK ja IFK Nyköping ja IFK Tumba Ruotsin I-divisioonasta.

Kahdeksan joukkueen kokoiseksi kutistunut SM-liiga alkaa lauantaina 21.9. kotiottelulla Dickeniä vastaan, mutta viralliset ottelut alkavat jo edeltävänä lauantaina 14.9. Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen vierasottelulla Dynamo Riihimäkeä vastaan.