Vierasottelu 17.1.2026 * 15.00 Dicken vs GrIFK
Lauantaina pääsemme taas tositoimiin kun suuntaamme Pirkkolaan vierasotteluun Dickeniä vastaan. Dicken on nostanut tasoaan tasaisesti kauden edetessä ja näyttänyt ottelu ottelulta yhä vahvemmalta.
Kyseessä on jo kauden neljäs kohtaaminen Dickenin kanssa. Kolmessa aiemmassa ottelussa olemme ottaneet selvät voitot, mutta lauantaina on luvassa aiempia huomattavasti tiukempi kamppailu. Pirkkolassa pelaaminen on aina haastavaa. Molemmilla joukkueilla on kova voitonnälkä ja jaossa olevat pisteet olisivat molemmille tärkeitä, taistellaanhan nyt runkosarjan sijoituksista – me kärkipaikasta ja Dicken neljännestä sijasta.
Joulutaukoa edeltäneessä ottelussa Dickeniä vastaan aloitimme vahvasti sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Puolustus oli läpi ottelun aggressiivista, mutta toisella puoliajalla vastustajan tekemät muutokset omassa puolustuspelissään aiheuttivat meille hetkittäin kiirettä hyökkäyksessä ja maalinteko takkusi. Löysimme kuitenkin uudelleen rytmin ja veimme ottelun lopulta nimiimme kymmenen maalin erolla. Nyt lauantaina avainasemassa ovat terävä aloitus puolustuksessa ja aktiivinen liike heti ensimmäisestä minuutista alkaen. Meidän on oltava keskittyneitä koko 60 minuutin ajan ja luotettava omaan peliimme – riippumatta siitä, millaista puolustuspeliä Dickenin pelaa.
Kolme nopeaa Lilliksen kanssa
Lempijoukkeesi (jos et saa sanoa GrIFK)?
Dicken
Jos et pelaisi pakkia, mitä pelipaikkaa haluaisit pelata?
Haluaisin pelata vasenta laitaa.
Kuka on joukkueen työmyyrä?
Emily ”Ymme” Johansson. Hän tekee paljon näkymätöntä työtä puolustuksesta, josta häntä ei aina muisteta kiittää.
Katso ottelu HandisTV:stä
Mikäli et pääse paikalle Pirkkolaan, voit seurata ottelua Handis-tv:stä hintaan 6,90€/ottelu tai 9,90€/kuukausi. 76€:lla näet kaikki Naisten Aktiassa pelattavat ottelut, hintaan sisältyvät myös finaalit. Osa summasta ohjautuu joukkueellemme – iso kiitos tuestasi!
Seuraa meitä!
Facebook: Grankulla IFK Handboll Damer
Instagram: @grifkdamer
Teksti: Mathilda Sandblom
Kuva: aki_kuvaus
![grifk[1] GrIFK Käsipallo Naiset](https://grifk-handball.com/naiset/wp-content/uploads/sites/3/2026/01/grifk1.png)


