Vierasottelu 15.11.2025 * 16.00 Cocks vs GrIFK

Lauantaina suuntaamme Riihimäelle, jossa kohtaamme Cocksin vieraskentällä. Edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa nappasimme voiton neljän maalin erolla.

Kulunut harjoitusviikko on ollut hieman poikkeuksellinen, sillä pelasimme ottelun myös keskiviikkona. Siksi olemme keskittyneet erityisesti oman pelimme analysointiin ja siihen, miten pystymme parhaiten pysymään yhteisissä peliraameissamme. Viikon aikana olemme harjoitelleet myös variaatiota 5–1- ja 6–0-puolustusten välillä – kaksi puolustussysteemiä, jotka alkavat tuntua yhä luontevammilta koko joukkueelle.

Hyökkäyspelaamisessa olemme panostaneet tuttuun tapaan tempon ylläpitämseen ja pallon liikkeeseen. Cocksin yksi tärkeimmistä puolustuspelaajista löytyy tolppien välistä, joten meidän on oltava tarkkoja ja fiksuja viimeistelyjemme kanssa, jotta saamme pallot sisään. Itse olen keskittynyt tällä viikolla ajoituksien hiomiseen hyökkäyksessä sekä puolustuksessa vielä kovempaan fyysisyyteen.

Cocksin joukkueesta haluan nostaa esiin Ana Saranovicin, joka on palannut takaisin Aktialiigaan. Hän on rutinoitunut ja tulivoimainen takapelaaja, joka on jatkuva uhka yhdeksästä metristä. Saranovic ei ollut mukana edellisessä kohtaamisessamme, joten tällä kertaa meidän on oltava erityisen hereillä ja rikottava hänen peliään.

Omasta joukkueestamme haluan nostaa esiin Mathilda “Lillis” Sandblomin. Lillis on yksi kokeneimmista pelaajistamme, ja tuo kentälle peliälyä sekä rauhallisuutta, joka tarttuu muihin. Hän on tasaisen varma molempiin suuntiin ja on ollut todella hienoa saada hänet takaisin joukkueeseen vuoden tauon jälkeen. Lisäksi hän on todellinen taistelija, joka ei luovuta koskaan.

Otteluun valmistautuessani minulla ei ole montaa rutiinia, mutta niistä tärkeimmät ovat hyvä ruoka ennen peliä ja yksi Nocco.

Toivottavasti mahdollisimman moni tulee paikan päälle Riihimäelle kannustamaan meidät voittoon!

Katso ottelu HandisTV:stä

Mikäli et pääse paikalle Riihimäelle, voit seurata ottelua Handis-tv:stä hintaan 6,90€/ottelu tai 9,90€/kuukausi. 76€:lla näet kaikki Naisten Aktiassa pelattavat ottelut, hintaan sisältyvät myös finaalit. Osa summasta ohjautuu joukkueellemme – iso kiitos tuestasi!

Seuraa meitä!

Facebook: Grankulla IFK Handboll Damer
Instagram: @grifkdamer

Teksti: Annika Mustonen
Kuva: aki_kuvaus