GrIFK varmisti neljännen peräkkäisen Suomen mestaruutensa voittamalla ratkaisevan finaalin Urheilutalolla lukemin 29–20 (18–10). Ottelun ensimmäiset kymmenen minuuttia edettiin tasaisissa merkeissä, GrIFK silminnähden päätti, että mestaruus ratkaistaan tänään. Puolustus tiivistyi, maalivahtipeli oli erinomaisesta ja hyökkäyksessä ratkaisut löytyivät tehokkaasti. Kotijoukkue karkasi ennen taukoa selvään johtoon, eikä enää päästänyt HIFK:ta mukaan otteluun.
Toisella puoliajalla GrIFK jatkoi kypsää pelaamista eikä päästänyt vieraita enää mukaan otteluun. Puolustus säilyi kurinalaisena läpi ottelun, ja hyökkäyksessä ratkaisut löytyivät laajalta rintamalta. Kun vastustaja jäi 20 tehtyyn maaliin, oli ottelun lopputulos selvä ja mestaruus ansaittu.
Valmentajien kommentit
GrIFK:n päävalmentaja Patrik Johanson oli ottelun jälkeen juhlatuulella ja tyytväinen joukkueensa kehitykseen finaalisarjan aikana:
”Ihan mahtava voittaa neljäs mestaruus putkeen! Tullaan peliin tosi hyvällä asenteella. Jälleen kerran meillä on vahva puolustus, päästämme 20 maalia ja silloin kuuluukin voittaa matsi. Tytöt parantavat peli peliltä, tekevät duunia ja sitä on huikeaa katsoa. Kiitos HIFK tiukasta finaalisarjasta, jatketaan taistelua!”
HIFK:n päävalmentaja Grinishin Rostislav oli ymmärrettävästi harmissaan, mutta piti tulosta oikeudenmukaisena:
”Tottakai ollaan pettyneitä tulokseen. Halusimme voittaa mutta Grani oli tänään parempi ja ansaitsivat voiton. Onnittelut! Vaikka hävisimme tänään niin haluan kiittää joukkuetta kauden aikana tehdystä työstä, joka vei meidät finaaliin. Kiitos.”
Ottelun parhaan pelaajan kommentti
Ottelun parhaana pelaajana palkittiin GrIFK:n maalitykki Isabel Larsson, joka korosti joukkueen päättäväistä asennetta ennen ottelua:
”Tullaan hyvällä asenteella matsiin. Tiedettiin heti alusta että voitetaan tänään eikä viidettä matsia tarvita. Puolustetaan hyvin, saadaan hyökkäys toimimaan ja laitetaan pallot maaliin. Onnistutaan hienosti ja voitetaan mestaruus taas.”
Mestaruusjuhlat jäävät kuitenkin tällä kertaa lyhyiksi, sillä katseet on jo suunnattu seuraavaan haasteeseen. GrIFK matkustaa tulevana viikonloppuna Liettuaan Baltian liigan Final4-turnaukseen, jossa kauden kolmas pokaali on yhä tavoitteena. Välierässä vastaan asettuu liettualainen Kaunas Žalgiris, ja ottelu pelataan lauantaina 2.5. klo 16.00. Ottelua voi seurata ilmaiseksi YouTubin kautta, linkki lähetykseen (YouTube).