GrIFK Käsipallo järjestää korkeatasoisen
Business & Sport seminaarin
Kauniaisten Uudessa Paviljongissa 5.11.2019.

GrIFK Käsipallo järjestää korkeatasoisen
Business & Sport seminaarin
Kauniaisten Uudessa Paviljongissa 5.11.2019.

André Noël Chaker:

The Finnish Miracle

Positiivisuudessaan ainutlaatuinen puhuja André Noël Chaker on kanadalaissyntyinen juristi, entinen Veikkauksen johtaja sekä teknologian ja urheilubisneksen moniottelija.

Kahdenkymmenenviiden Suomessa vietetyn vuoden aikana hänestä on kuoriutunut esiin myös bisnesantropologi.

Hänet on valittu kahdesti vuoden puhujaksi Suomessa ja nyt hän luennoi menestyskirjansa The Finnish Miracle teeman pohjalta suomalaisuuden ja liike-elämän menestyksen yhteydestä, sekä siitä kuinka omaperäiset kansalliset arvot ja toimintatavat ovat antaneet Suomelle kilpailuedun.

Patrik ”Pata” Degerman:

Syvää yhteistyötä korkeilla vuorilla

Patrik Pata Degerman on Suomen ainoa ammattimainen löytöretkeilijä. Hän on suunnitellut ja johtanut useita retkikuntia jotka ovat vieneet miehen erittäin kylmiin olosuhteisiin napa-alueilla, syvimpiin viidakkoihin maailmassa. Näistä retkikunnista yhdeksän on ollut tutkimattomille alueille. Tämän lisäksi hän on kiivennyt n. 200 vuorta josta 22 ovat olleet ensinousuja (mm. Mt Sisu, Mt Finland ja Mt Suomi Etelämantereella).

Löytöretkien ja organisaatioiden projekteja voi monin tavoin verrata toisiinsa. Usein kohdataan tuntemattomia asioita, jolloin tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan uusia toimintatapoja, tiimityötä ja luovaa ajattelua.

Degerman antaa konkreettisten ja omakohtaisten sekä hauskasti kerrottujen ja upeasti kuvitettujen esimerkkien kautta kuulijat pääsevät näkemään mahdollisuuksia erilaisille toiminta- ja ajattelumalleille.

Kenelle

Tämä seminaari on sinulle, jos:

  • Tarvitset inspiraatiota ja nostetta
  • Kaipaat lisää konkreettisia vinkkejä johtamiseen
  • Haluat rakentaa voittavan tiimin
  • Olet kiinnostunut ammatillisesta kehittymisestä

Seminaari sopii mainiosti niin tiimityössä töitä tekevälle että johtajalle, kuin myös urheilijalle, valmentajille sekä urheilijan vanhemmille.

Koska

5.11.2019 alkaen kello 17:00

Missä

Kauniaisten Uusi Paviljonki
Läntinen koulupolku 3, Kauniainen

Hinta

160 euroa, joka sisältää illallisen juomineen sekä sponsoreiden kokoaman tuotepussin.

Järjestäjä

GrIFK

Yhteistyössä

Puhujat – MySpeaker
Ruoka – PanNordicMeat, Vaasan
Juomat – Norex
Tuotepussi – Orkla

Illan ohjelma

Klo 17.00 
Illallinen, jonka suunnitellut ja toteuttanut huippukokki Mikael Mihailov.

“Keittiömestari Mikael Mihailovin juuret ovat Venäjällä. Työ on vienyt kokin Italiasta aina New Yorkiin saakka. New Yorkissa Mihailov keräsi oppia jopa maailman parhaaksi ravintolaksi tituleeratussa Eleven Madison Parkissa. Suomessa hän on tullut tunnetuksi muun muassa Hilton Hotels -ketjun keittiömestarina.

Kilpailukokemusta Mihailovilla on S. Pellegrino Young Chef -karsinnoista. Hän on ollut vierailevana keittiömestarina useaan otteeseen eripuolilla maailmaa, viimeisimpänä Food & Art -tapahtumassa Turussa.

Mihailovin työskentelyssä näkyvät kansainvälisyys, innovatiivisuus sekä kokeilevuus. Maailmankansalaiseksi itseään kutsuva kokki pyrkii matkustamaan usein, sillä hän saa alati ideoita omaan luomistyöhönsä eri alueiden ruokakulttuureista.”

Klo 18.30 
Christian Segersven GrIFK
– Tervetuloa

Klo 18.45
André Noël Chaker
”The Finnish Miracle”

Klo 19.35
Patrick ”Pata” Degerman
”Syvää yhteistyötä korkeilla vuorilla”

Tilaisuus päättyy noin kello 21.

Vastuullisuus

GrIFK Käsipallo haluaa aina toimia edelläkävijänä ja urheiluseurana meillä on kannettavanamme myös yhteiskunnallinen vastuu.

Siksi lahjoitamme jokaisesta ostetusta seminaarilipusta 10 euroa Tvärminnen Eläintieteelliselle asemalle, joka tekee aktiivista työtä mm. Suomenlahden ja Itämeren puolesta.

Tapahtumalippujen tilaus

    Postinumero *

    Postitoimipaikka *

    Haluan että minuun ollaan erikseen yhteydessä koskien laskutusta.

    Sitoudun maksamaan tilaamani liput tilausvahvistuksessa ilmoitettuun eräpäivään mennessä.

    Haluatko kohdistaa tukesi tietylle joukkueelle?

    Tapahtuman yhteistyökumppanit