Christian Segersven #1

GrIFK Käsipallon ensimmäisen jäädytetyn pelinumeron sai Christian Segersven. Seura osoitti ex-maalivahdilleen kunniaa 4.3.2023 Kauniaisten Luolassa pelatun liigaottelun GrIFK-HIFK yhteydessä. Grania kymmenellä pääsarjakaudella 261 ottelussa edustaneen, vuonna 2009 uransa päättäneen Segersvenin pelinumerolla 1 varustettu paita nostettiin GrIFK:n ja HC Westin mestaruusviirien rinnalle täyden katsomon osoittaessa suosiota.

– Sehän oli kaikin puolin hieno päivä kaikilta muilta osin, paitsi ettei saatu kahta pistettä. Paljon oli vanhaa pelikaveria, valmentajaa, seurajohtajaa, joukkueenjohtajaa ja vähän uusiakin naamoja hallissa. Ilta jatkui rennoissa meiningeissä hyvien ystävien parissa, että mikä siinä. Hyvät fiilikset.

Urallaan yhden SM-kullan, kuusi hopeaa ja viisi pronssia sekä kaksi Suomen Cupin mestaruutta saavuttanut Segersven valittiin SM-sarjan vuoden maalivahdiksi ja All Stars-joukkueeseen mestaruusvuoden 1999 lisäksi myös vuosina 2006 ja 2008. Hän pelasi kaikkiaan 18 SM-kautta, edusti urallaan myös HC Westiä ja Dickeniä, ja on yhteensä lähes 500 ottelullaan kaikkien aikojen eniten SM-sarjapelejä pelannut maalivahti. Segersven pelasi vuosina 1994-2008 77 miesten maaottelua.

Jalkapallomaalivahdista tuli käsipallomaalivahti

Segersvenin käsipalloura alkoi kun GrIFK:n käsipallojaostoon oli juuri perustettu uusi E-juniorijoukkue, joka oli maalivahtia vailla. Jalkapallossa maalivahtina ollut Segersven lupasi tulla testaamaan. Testi jäi pysyväksi.

– En varmaankaan olisi löytänyt käsipalloa, jos Gunnar Heinonen ei olisi houkutellut mukaan. Siihen aikaan ollut mitään School toureja tai vastaavia, silloin tehtiin sitä mitä kaveritkin tekee. Pelasin lätkää ja futista ennen käsistä, eli se oli kolmas laji, vaikka kaikki tulikin aika nuorella iällä.

Maalivahdin tontti on aina tuntunut luonnollisesta paikalta.

– Siellä on vaan aina ollut jotenkin turvallinen ja hyvä olla, ja pelin lopputulokseen pystyy vaikuttamaan suhteellisen hyvin. Siinä maalivahdilla tietysti on erikoinen rooli.

Kenttäpelaajana Segersven kokeili jonkun verran, mutta maalivahdin tontti jäi kaikesta huolimatta.

– En minä ikinä pelännyt palloa tai kolhuja. Nuorena oli tietysti aika lailla kokoa ja jonkin verran heittovoimaa, että olin kyllä silloin tällöin mukana hyökkäyksissäkin. Pelattiin jo silloin 7v6, mutta ilman että tehtiin vaihtoja. Ne oli kuitenkin enemmän sellaisia kolme muuriin ja vapareita.

Junioreissa 1975 syntyneen Segersvenin taidot karttuivat ensin omissa ikäluokissa, ja vähitellen hänet otettiin mukaan vanhempien ikäluokkaan.

– Silloinhan pelattiin joka toinen vuosi vanhempana ja joka toinen nuorempana ikäluokkana. Pelasin siis sekä 1974- ja 1976-syntyneiden kanssa joka toinen vuosi, mutta sanoisin että omaa ikäluokkaa isompi juttu oli 1973-syntyneiden joukkue, joiden kanssa myös pelasin jo ensi metreistä saakka. Siellä meitä valmensi Michael Stenius, joka oli itsekin maalivahti. Hän otti minut “siipiensä suojaan” ja alkoi kirittämään.

1973-syntyneistä muodostui lopulta GrIFK:n 1990-luvun menestysjoukkueeseen tietynlainen ydinryhmä, josta nousi useampikin pelaaja samoihin aikoihin Granin edustusjoukkueeseen. Tutut kaverit ympärillä helpotti sopeutumista uudella tasolla.

– Oli siis vähän niinkuin samaa ikäryhmää, vaikka ne vähän vanhempia olikin, mutta paljon junnuista tuttuja naamoja, ettei tarvinnut olla ensimmäisinä vuosina ihan yksin. Rasmus Lundenin kanssa me pelattiin parina tosi pitkään.

SM-sarjassa heti menestystä

GrIFK pelasi SM-sarjassa ensimmäisen kerran kaudella 1979/80. Ensimmäiset pääsarjavuodet eivät isompaa menestystä tuoneet, pikemminkin päin vastoin. Pari kertaa joukkue joutui hakemaan vauhtia divarista, kunnes tuli Segersvenin debyyttikausi 1991/92, joka päättyi seuran historian ensimmäiseen SM-mitaliin ja hopeajuhliin.

– Hävittiin finaalit BK-46:lle aika pystyyn. Nehän oli tosi kovia ja kokeneita – oli voittanut jo paljon,  ja voittivat varmaan kymmenen kultaa putkeen. Silloin Andrianov pelasi meillä ensimmäisen kauden ja virolainen Ahmed Porkveli oli pelannut pari kautta. Robert Stubb oli jo lähtenyt Karlskronaan, mutta Patrik Palmgren ja Tom Lindfors olivat palanneet takaisin HIFK:sta ja Siuntiosta. Eli meillä oli pari paluumuuttajaa, pari nostoa omista junnuista ja pari ulkomaan vahvistusta. Se sitten johti siihen, että saatiin menestystä aikaiseksi.

Keväällä 1992 alkanut mitaliputki kesti kaikkiaan yhdeksän kauden ajan, kruununa kevään 1999 tuplamestaruus, jolloin joukkueen kapteenina toimi 24-vuotias Christian Segersven.

– Se oli tosi kova porukka. Kaj Kekki oli jo pari vuotta ennen mestaruutta valmentanut meitä, Christer Ahlberg ja Fredrik Udd tuli vahvistamaan jo ennestään vahvaa joukkuetta. Kaikki olivat pysyneet mukana jo pitkään, Slavat (Andrianov) ja Stasit (Stanislav Kopyl) ja Miikut (Mikael Forsblom). Ainoa lähtenyt oli Marcus Sjöstedt, joka pelasi jo Alingsåsissa.

Seuraavana vuonna oli edessä europelit huippujoukkue Fotex Veszpremiä vastaan, mutta Granin joukkue oli jo huomattavasti heikompi.

– Se oli sääli, ettei päästy kokeilemaan sillä parhaalla jengillä, että olisi pystytty edes vähän pistämään kampoihin, kuten Dicken teki Badel Zagrebia vastaan 1993. Mutta olihan se vastus tietysti sitä luokkaa, että eihän sitä olisi pystynyt kampittamaan vaikka olisi mikä ryhmä ollut.

– 1-0 me johdettiin! Sen muistan, kun Forsblom heitti alavedon maaliin!

Siirto Dickeniin ja uusi rooli pelaaja-valmentajana

GrIFK:n edustusjoukkue luopui SM-sarjapaikastaan kauden 2001/02 alla pelaajapulan takia. Pääkaupunkiseudulla oli tuohon aikaan pelaajia liian vähän ja joukkueita liian paljon, ja kaikki juoksivat samojen sponsorirahojen ja pelaajien perässä.

– Ei ollut enää kerta kaikkiaan tarpeeksi pelaajia. Ja silloin aina joku porukka alkoi ottamaan ylisuurta riskiä ja houkutti muutamilla kymppitonneilla parhaita pelaajia. Sehän meni vähän niinkuin aallokkoa, kun joku aina yritti kasata sen parhaan jengin.

– Ehkä siinä sitten jäi Granilta se taustaduuni ja junnupolku menestyksen toteuttamiseksi taustalla toteuttamatta ja tekemättä tarpeeksi hyvin. Ei ollut enää omaa jälkikasvua kun vanhat konkarit lähtivät menemään tai lopettivat.

Alasajon seurauksena GrIFK:sta lähti useampi pelaaja Dickeniin, ja Segersven löysi itsensä lopulta pelaaja-valmentajan roolista.

– Tarpeeksi tyytymättömyyttä ja tarpeeksi vähän vaihtoehtoja siinä kai oli taustalla. Joku sitä sitten päätti kysyä, mutta halusin kuitenkin vielä pelata. Tiesin että se rasittaisi kyllä, mutta en ollut valmis vielä luopumaan pelaamisesta, joten siihen oli pakko saada joku kylkeen, ja kutsuin sitten siihen Uddin.

– Meillähän oli ihan hyvä nippu ja taisteltiin Playoff-paikoista ja mitaleista.

HC West yhdisti GrIFK:n ja Dickenin

Dickenissä meni kaksi kautta, joiden aikana GrIFK oli kerännyt uutta vauhtia ja saanut hyvät sponsorit ja taustaryhmät mukaan.

– Sen päälle ne sitten lähti rakentamaan HC Westiä. Se oli aika selkeä homma kun kaikki olivat Dickenissä vähän tyytymättömiä siihen ettei hommat oikein hoituneet. Jotenkin se oli aika luonnollinen veto yhdistää voimat.

Sulautuminen eteni sutjakkaasti ja niin keväällä 2003 syntyi käsipalloseura HC West.

– Luulen, että siinä vaikutti eniten taustavoimien, joka halusi satsata, ammattimaisuus. Ei sitä yhdistymistä kukaan laittanut kummassakaan jengissä hanttiin, ei Dickenissä eikä Granissa.

HC West pelasi menestyksekkäästi 13 SM-kautta, jonka aikana se saavutti kaksi SM-kultaa, neljä hopeaa ja kolme pronssia, sekä valtasi Suomen Cupin kahdesti.

– Se oli hyvä ja onnistunut projekti! Tuli hyvään aikaan ja oli hyvä juuri siinä vaiheessa, menestystarina ihan yhtä lailla kuin joku HC Dennis. Joukkue oli tosi hyvä ja porukka todella hyvin hitsautunut yhteen, hyvä sekoitus kokemusta ja nuorta intoa. Ainoa toteuttamatta jäänyt suunnitelma oli se, että ei lähdetty Eurooppaan.

Segersven pelasi Westissä kuusi kautta, eli puolet seuran eliniästä, mutta valmis lopettamispäätös sai väistyä keväällä 2008 vielä hetkeksi uuden valmentajan tullessa remmiin.

– Oli pari lasta ja duunit ja olin lopettamassa kun Mikael Källman soitti, että olisi tulossa Westin valmentajaksi, ja kysyi jatkaisinko vielä kaksi kautta. Hän sanoi heti kättelyssä ettei ehdi tehdä ihmeitä yhdessä kaudessa, mutta kahdessa-kolmessa kaudessa voitetaan mestaruus.

– Olinhan pelannut Miken kanssa maaotteluita ja muuta, mutta kyllähän se nimi varsinkin valmentajana kiinnosti. Hetken sitä mietin, ja totesin sitten Jennille, että komento takaisin, nyt tää homma jatkuu vielä.

– Ilmeisesti sain luvan – tai tein sen luvatta, en muista. Siitähän ura sitten jatkui vielä hetken Miken kanssa, mutta pelaajana en mestaruusvuosina enää ollut mukana.

Viimeinen ottelu löytyi kaivelemalla muistia

Pelaajauransa Segersven päätti kauden 2008/09 neljänteen finaaliin Cocksia vastaan 21.4.2009.  Viimeinen ottelu löytyy muistia kaivelemalla ja pienen avun jälkeen. Lopettamispäätöksen kypsymiseen meni kuitenkin vielä hetki.

–  Itse pelistä en muista mitään, mutta en mä varmaankaan ole lähtenyt siihen otteluun sillä mielellä, että että ‘hei, tämä on nyt viimeinen, muista nauttia!’, vaan ihan normaalilla valmistautumisella se oli yksi peli muiden joukossa.

– Jossain saunaillassa varmaan oltiin, kun vähän niinkuin tiesi, että tämä ainakin saattoi olla viimeinen peli. Kauden jälkeenhän on aina takki tyhjänä, mutta kyllä se tuntui siinä vielä tyhjemmältä. Enkä usko että se päätös olisi jo tehty, se ei luultavasti olisi mulle tyypillistä… Varmaan se päätös sitten loppupeleissä syntyi vasta sen kesän aikana, että lähdenkö uuteen kauteen vai en.

Lopullinen ratkaisu kypsyi seuraavan kesän aikana. Lopetusilmoitus tiedotettiin syyskuun alussa. Viimeiseksi jäänyt kausi päättyi kuten ensimmäinenkin, SM-hopeaan.

Uran huippuhetket maajoukkueessa

Segersven debytoi maajoukkueessa 1994, ja pelasi viimeisen kerran sinivalkoisissa 2008. Miesten maaotteluita kertyi vyölle 77, maalivahdeista enemmän ovat pelanneet vain Tommy Ruponen ja Mikael Mäkelä.

– Ehkä se oli se peli Tšekkiä vastaan siellä Baronassa, kun voitettiin kotipeli neljällä. Olisi ollut saumaa voittaa jopa kuudella, mutta oli se varmaan se. Sen jälkeen oli yksi peli Helsingin jäähallissa Nordenskiöldinkadulla Serbia ja Montenegroa vastaan. Hieno se maajoukkue ja hyvin pärjättiin. Tomas Westerlund oli valmentajana ja melkein kaikki pelasi ulkomailla hyvissä jengeissä. Pysyi aika kauan kasassa se jengi.

– Mutta oli niitä monta muutakin hienoa. 77 maaottelua, ja jokainen niistä hienoja pelejä. Ehkä sitä itsekin jossain vaiheessa totesi, että eihän se maailman huippu niin kaukana olekaan – ei ne heitä palloa sen kovempaa tai paremmin kuin omatkaan kaverit. Ja sitten rupesi miettimään, että jos pääsisi pelaamaan jossain ulkomailla parempia liigoja.

Ulkomaat jäi kokematta, mutta ei harmita

– Olihan niitä muutamia mahdollisuuksia. Ehdotuksia tuli eri joukkueista Pohjoismaista, ja Espanjastakin tuli muutama, mutta koulu ja opinnot sen vähän sitten jotenkin bromssasi. En halunnut jättää opintoja sikseen, ja siihen ei löytynyt sellaista järkevää vaihtoehtoa vaikka tosi mielenkiintoisia seurojahan siinä oli jotka tarjosi sopimuksia.

– Pääsyy oli kyllä ne opinnot silloin. Ne kesti kahdeksan vuotta jo nyt, ja jos olisi lähtenyt siitä jonnekin vielä muutamaksi vuodeksi, niin ehkä sitten en olisi ikinä valmistunut, ja tilanne näyttäisi vähän toiselta nyt. Eikä se nyt harmitakaan niin paljon, vaikka olisihan se ehkä näin jälkikäteen ollut kiva katsoa, jos pari kautta olisi jotenkin pystynyt olemaan ulkomailla ammattilaisena. Se olisi tottakai antanut vielä yhden lisädimension.

Virallisesti lopetusilmoituksesta tiedotettiin HC Westin verkkosivuilla 9.9.2009:

”HC Westin ja käsipallomaajoukkueen monivuotinen luotettava maalivahti Christian Segersven lopetti komean pelaajauransa tähän kauteen. 34-vuotias värikäs maalivahti ehti urallaan edustaa Suomea 77:ssä A-maaottelussa.

SM-sarjassa vuonna 1991 GrIFK:n riveissä debytoinut Segersven ehti pelata 483 ottelua (GrIFK 261, Dicken 61, HC West 161,), joissa mies teki 13 maaliakin (GrIFK 10, HC West 3). Pelaamisen ohessa hän toimi pelaaja-valmentajana sekä Dickenissä että HC Westissä.

SM-mitaleita ehti 17:n SM-sarjakauden aikana kertyä kaappi täyteen: Suomen mestaruudesta mies pääsi nauttimaan kauden 1998-1999 päätteeksi GrIFK:n riveissä, lisäksi hän saavutti 6 SM-hopeaa ja 6 SM-pronssia. Suomen Cupia hän oli voittamassa kahdesti (1999, 2008).

SM-sarjan vuoden maalivahdiksi Cride valittiin kolme kertaa (1999, 2006, 2008), samoin SM-sarjan All Stars-joukkueeseen (1999, 2006, 2008), sekä SM-sarjan kuukauden tähtipelaajaksi huhtikuussa 2006.”