GrIFK ja HC West SM-liigassa

Kauniaisten käsipallo palasi kaudeksi 2016-17 juurilleen kun vuonna 2003 perustettu HC West vaihtoi nimensä GrIFK:ksi. Grani pelasi SM-sarjaa viimeksi kaudella 2000-01, jolloin se sijoittui kahdeksanneksi. HC West saavutti 13 kauden aikana kaksi Suomen mestaruutta, neljä hopeaa ja kolme pronssia, sekä voitti kahdesti Suomen cupin.

* * *

GrIFK teki ensiesiintymisensä SM-tasolla kaudella 1979-80. Ensimmäisen mitalin seura voitti keväällä 1992, josta alkoi yhdeksän vuoden mitaliputki, huipennuksenaan 1999, jolloin seura voitti tuplamestaruuden arvoisesti sekä SM-kultaa että Suomen cupin. Mitaliputken täydensivät neljä hopeaa ja neljä pronssia.

* * *

Kausi 2022-23 on GrIFK käsipallon 50-vuotisjuhlakausi. Laji liittyi seuran toimintapalettiin vuonna 1972. 50-vuotisjuhlatilaisuus järjestettiin Kauniaisten Uudessa Paviljongissa 11.2.2023. Juhlavuosi päättyi SM-liigan osalta pronssijuhliin.

* * *

Seura kunnioitti 4.3.2023 pelatun SM-liigaottelun yhteydessä Christian Segersvenin uraa jäädyttämällä ex-maalivahdin pelinumeron 1.

  • 2022-23

    Takaisin mitaleille

    GrIFK pääsi juhlimaan kuuden vuoden tauon jälkeen mitaleita, kun joukkue saavutti pronssia kukistettuaan kaksiosaisessa pronssiottelussa neljn edelliskauden hopeamitalistin Dickenin. Runkosarjan sijoitus oli kolmas, ylemmässä jatkosarjassa sijoitus nousi yhdellä pykälällä, mikä tiesi suoraa välieräpaikkaa. Suomen Cupissa noutaja tuli puolivälierissä BK-46:n muodossa. Sama seura pudotti Granin myös SM-finaaleista otteluvoitoin 1-3.

  • 2022-23

    Ensimmäinen pelinumeron jäädytys

    GrIFK Käsipallo osoitti 4.3.2023 kunniaa jäädyttämällä seuraa vuodesta 1991 lähtien, kymmenen pääsarjakauden aikana 261 ottelussa edustaneen, vuonna 2009 uransa päättäneen Christian Segersvenin pelinumeron.

    Segersvenin pelinumerolla 1 varustettu paita nostettiin GrIFK:n ja HC Westin mestaruusviirien rinnalle SM-liigan ylemmän jatkosarjan ottelun GrIFK-HIFK yhteydessä.

    Urallaan yhden SM-kullan, kuusi hopeaa ja viisi pronssia, sekä kaksi Suomen Cupin mestaruutta saavuttanut Segersven valittiin SM-sarjan vuoden maalivahdiksi ja All Stars-joukkueeseen mestaruusvuoden 1999 lisäksi myös vuosina 2006 ja 2008. Hän pelasi kaikkiaan 18 SM-kautta, edusti urallaan myös HC Westiä ja Dickeniä, ja on yhteensä lähes 500 ottelullaan kaikkien aikojen eniten SM-sarjapelejä pelannut maalivahti. Segersven pelasi vuosina 1994-2008 77 miesten maaottelua.

    2022-23

  • 2021-22

    Jälleen neljäs

    Pelikausi 2021-22 kulki pelillisesti nousujohteisessa rytmissä. Suomen Cupissa GrIFK:lle riitti ensimmäinen kierros, kun lopulta Cupin voittanut BK-46 oli kotonaan vahvempi. Runkosarjassa GrIFK oli neljäs, ylempi jatkosarja nosti sijoitusta yhdellä pykälällä, kiitos kahden Cocksista napatun voiton. Puolivälierissä ÅIFK taipui suoraan kolmessa ottelussa, mutta suurin odotuksin välieriin lähtenyt Grani teki lopulta saman Dickenin käsittelyssä. Pronssiotteluissa Cocksin rutiini nousi ratkaisijaksi, ja GrIFK saa kasvattaa mitalinälkäänsä vielä vuoden verran. Tuplamestari BK-46 oli lopulta ainoa joukkue, jota Grani ei kyennyt kauden mittaan voittamaan.

  • 2020-21

    Loukkaantumiset veivät mitalisaumat

    Kausi 2020-21 lähti toiveikkaasti edelliskauden hyvän loppunousun ollessa vielä tuoreessa muistissa. Runkosarjassa tasaiset ottelut kääntyivät järjestään tappioksi, mutta alemmassa jatkosarjassa peli loksahti kohdilleen. Karmiva loukkaantumissuma vei mitalimahdollisuudet. GrIFK:n neljäs sija oli lopulta totuudenmukainen, mitalijoukkueita vastaan pistesaalis jäi laihaksi.

    2020-21

  • 2019-20

    Vaikea kausi parani kohti äkkiloppua

    Koronan takia keskeytetty kausi 2019-2020 päättyi GrIFK:n osalta runkosarjassa kuudennelle sijalle. Alemmassa jatkosarjassa joukkue eteni voitosta voittoon, ja oli liigan keskeytyshetkellä noussut viidenneksi.

  • 2018-19

    Katkeraa kalkkia pudotuspeleissä

    Kaudella 2018-19 joukkue selvitti tiensä ylempään jatkosarjaan jossa se sijoittui neljänneksi. Puolivälierissä SIF oli vahvempi voitoin 3-2. GrIFK sijoittui sarjassa lopulta kuudenneksi.

    2018-19

  • 2017-18

    Melkein, muttei ihan...

    Kaudella 2017-18 GrIFK eteni toisena vuotena peräkkäin Suomen Cupin loppuotteluun sekä SM-liigan välieriin. Lopullinen sijoitus SM-liigassa oli neljäs.

  • 2016-17

    Pronssia!

    Kaudella 2016-17 Grani tavoitteli jälleen mitaleita ja jatkoa viime keväänä HC Westin saavuttamalle SM-hopealle. Tavoite saavutettiin kun GrIFK voitti SM-pronssia. Lisäksi joukkue selvitti tiensä Suomen Cupin loppuotteluun.

    2016-17

  • 2003-2016

    HC Westin aikakausi

    2015-16
    2. sija SM-liigassa

    2014-15
    3. sija SM-liigassa

    2013-14
    5. sija SM-liigassa

    2012-13
    3. sija SM-liigassa

    2011-12 Tuplamestaruus lähes puhtaalla pelillä
    1. sija SM-liigassa
    Suomen Cupin mestaruus

    2010-11 Mestaruuspokaali palaa Kauniaisiin!
    1. sija SM-liigassa

    2009-10
    2. sija SM-sarjassa

    2008-09
    2. sija SM-sarjassa

    2007-08
    2. sija SM-sarjassa
    Suomen Cupin mestaruus

    2006-07
    5. sija SM-sarjassa

    2005-06
    4. sija SM-sarjassa

    2004-05
    5. sija SM-sarjassa

    2003-04
    3. sija SM-sarjassa

  • 1990-luku ja vuosituhannen alku

    Mitaliputki aukeaa ja Suomen mestaruus

    2000-01
    8. sija SM-sarjassa

    1999-2000
    2. sija SM-sarjassa

    1998-99 Tuplamestaruus!
    1. sija SM-sarjassa
    Suomen Cupin mestaruus

    1997-98
    2. sija SM-sarjassa

    1996-97
    3. sija SM-sarjassa

    1995-96
    2. sija SM-sarjassa

    1994-95
    3. sija SM-sarjassa

    1993-94
    3. sija SM-sarjassa

    1992-93
    3. sija SM-sarjassa

    1991-92 Ensimmäinen mitali!
    2. sija SM-sarjassa

    1990-91
    8. sija SM-sarjassa

    1989-90
    7. sija SM-sarjassa

    1990-luku ja vuosituhannen alku

  • 1980-luku

    Ensiaskeleet pääsarjatasolla

    1988-89
    5. sija SM-sarjassa

    1987-88
    9. sija SM-sarjassa

    1986-87
    9. sija SM-sarjassa

    1985-86
    9. sija SM-sarjassa

    1979-80
    9. sija SM-sarjassa

GrIFK (1979-2001 ja 2016-)

  • GrIFK pelasi SM-sarjassa vuodesta 1979 vuoteen 2001 kaikkiaan 18 kautta ja 497 ottelua, joissa saavutetut 547 pistettä oikeuttivat tuolloin sijalle 11.
  • Seura palasi SM-liigaan vuonna 2016, ja on pelannut 25 kauden aikana 698 ottelua, saavuttaen niissä 753 pistettä. GrIFK ohitti kauden 2022/23 aikana maratontaulukossa Spartan, ja on nyt sijalla kahdeksan.
  • Saavutuksiin kuuluu vuoden 1999 tuplamestaruuden (SM-sarja ja Suomen Cup) lisäksi 4 SM-hopeaa (1992, 1996, 1998, 2000) ja 6 SM-pronssia (1993, 1994, 1995, 1997, 2017, 2023).
  • Suomen Cupin loppuotteluun GrIFK on selvinnyt kaikkiaan 5 kertaa.

HC West (2003-2016)

  • HC West esiintyi SM-sarjassa ja liigassa 13 kauden ajan, pelaten 399 ottelua, joista se voitti 261. Tasapelejä kertyi 13 ja tappioita 125, maalierolla 11112-9415.
  • Seura saavutti 2 SM-kultaa (2011, 2012), 4 SM-hopeaa (2008, 2009, 2010, 2016) sekä 3 SM-pronssia (2004, 2013, 2015), mitkä tuotti 535 pistettä ja SM-sarjan maratontaulukossa sijan 12.
  • Suomen Cupin West voitti kahdesti (2008, 2011), loppuottelussa seura esiintyi kolme kertaa.
  • Vuonna 2012 HC West valittiin SM-liigan Fair Play-joukkueeksi.

HC West + GrIFK (1979-2023)

  • Yhteensä Kauniaisissa on vuosina 1979-2023 pelattu (*) 38 SM-kaudella 1097 SM-ottelua, joista 620 voittoa, 48 tasapeliä ja 429 tappiota, maalierolla 28301-26017.
  • Saavutetut 1288 pistettä, 3 SM-kultaa, 8 hopeaa ja 9 pronssia nostaa GrIFK/HC Westin yhteistuloksella kaikkien aikojen viidenneksi menestyneimmäksi seuraksi pääsarjatasolla, BK-46:n, Cocksin, HIFK:n ja SIF:n jälkeen.
  • SM-liigassa GrIFK:lla ja HC Westillä on yhteensä 13 kautta. 390 ottelusta voittoja on 239 ja pisteitä 493. SM-liigan maratontaulukossa yhteistulos pitää Kauniaisen edelleen toisena.

(*) Tilanne kauden 2022/23 jälkeen 12.5.2023.

Link to: Christian Segersven #1

GrIFK ja HC West SM-tilastot

Tilanne 20.3.2023
Yhteensä 154 pelaajaa.
EtunimiSukunimiKaudetOttelutMaalitJäähyminuutitMaalia/ottelu2022-23
PaulLönnfors102766622082,40
VjacheslavAndrianov (RUS)92647811582,96
PeterBiström12261643502,46
ChristianSegersven (mv)1026110320,04
MikaelForsblom823815161546,37
Stefanvon Knorring (mv)11220200,01
StanislavKopyl (RUS)72085941842,86
SamiHämäläinen71966401283,27
TomSällström (mv)81852360,01
TomLindfors81773022841,71
MatsMickos10175296721,69
KasperNyberg91753081161,76
ErikÅkermarck7169164120,97#11
RonnyRuohomaa8167191521,14
AttePakarinen (mv)7166400,02#30
TonyAndelin (mv)6163220,01
FredrikForss61574472202,85#17
FredrikHeinonen6154190221,23
PatrikPalmgren7146624624,27
PatrikRoos71453082482,12
MarcusSjöstedt51455631083,88
MiroKoljonen5131285702,18#48
AlexanderLång5121991760,82
OskarKöhler4113171201,51
KlausSuhonen4111179681,61
PatrikLång5110191281,74
RobertStubb71085851085,42
RichardSundberg61064431364,18#20
KristerWollsten510175540,74
JereKantee699156181,60#10
TapioTierala599240902,42
JonathanRosengren591165281,81
AhmedPorkveli (EST)3902711263,01
AnthonyHellakoski589395264,44#26
TimoRima789108461,21
FredrikUdd3894641245,21
JonathanAlmark4888140,92#24
PeikSjöblom384223422,65#23
SamiSilfver379260403,29
AndersStenbock47931200,39
AlexanderQvist478176422,26#51
AlbertGeorgs574000,00
KalleKankaanpää37385941,16#31
JariHenttonen57229120,40
PatrikJohanson (SWE)470145422,07
BenjaminOlsson367109141,63
JasperHellberg262118161,90
MatsHelsingius66253300,85
Kari-PetriKallio262104241,68
KristianKarlsson45971401,20
TimoTirkkonen259106461,80
Alexandervon Numers257209463,67
Fredrikvon Troil25310581,98#19
SamiGoman251181463,55
PatrikRoslander (mv)251100,02#1
JohanKarlstedt34971581,45
TimoPartanen34955301,12
RobinGranlund248273185,69
JonathanBerg44669201,50
KarimMbembela24643220,93#27
MichaelStenius (mv)446160,02
PaavoBrummer24543160,96
WilhelmHammarberg2454160,91
NikolaiEnckell344211284,80
VilleViljanen2449162,07
HarriEklund24329240,67
HaraldHolmström24336240,84
ToniKallio342196304,67
AntonKarlsson (SWE)242126343,00
TommiHaverinen (mv)241100,02
DanielLång24183142,02
NikiTuominen24164181,56
RasmusMichelsson3402440,60
ChristerAhlberg139195525,00
NilsBjörklund (mv)338000,00
NiclasLaurent2351460,40
RobertPortman23424180,71
StenToomla (EST)134152184,47
CarlWeurlander234148284,35#33
ValterGeorgs232740,22
JanStolt (mv)332000,00
JohanÅkermarck332540,16
JuhaniKantee13162262,00
BenjaminNyman1313361,06
MathiasRoos23158141,87
MarcusVaenerberg2308082,67
AlexanderEhrnrooth3293120,10
TapaniMaarno1292100,72
NiklasTörnkvist3293201,10
KristofferBång2281100,39
RasmusLunden (mv)328120,04
FerencWieliczko22855121,96
EmanuelHolfve (SWE)227900,33
JuhaRauhio2273901,44
AxelRehnberg326000,00
ChristofferSjöblom12613140,50
DickLönnberg22518140,72
NikolaZujic (SRB)22498304,08
AlbertEhrnrooth3231160,48
JohanSvahn223840,35
NiklasZilliacus (mv)122200,09#29
RobertVaenerberg2211260,57
KristianFriman (mv)120000,00
ChristianLindroos22032101,60
SamiSeppälä2203261,60
DanielHeimberg219040,00
GustavSvanbäck1196743,53#45
FredrikParvinen (mv)118000,00
KennethSöderlund (mv)118000,00
UlfGrönholm11742102,47
AllanHindren11737282,18
KariKetonen (mv)116000,00
DanielTimmerman2161721,06
OscarBerglund11519161,27#61
PärMickos115840,53
AxelCarlander114160,07
TimoEckstein11433102,36
RobertNyberg11423101,64
PauliSarkola11435182,50
MichaelPanelius213520,38
JuhaniSalmi1121241,00
PeterSundell2123062,50
BjörnWicklund112320,25
AntonEkström311220,18
JuhaniKaivola1112242,00
RaunoStedt1112702,45
JanJonasson (mv)210000,00
ThomasHeinonen29020,00
StefanThilman (mv)19000,00
KajÅström1936104,00
EmilCarlander (mv)18000,00
CarloEräkallio371201,71
TopiasLaine173144,43
WilhelmParvinen17400,57
TuomasSankari17100,14
NilsSkogberg (mv)17000,00
MikaelMecklin16300,50
JohanPortin26300,50
ClaesÅström161322,17
AlexanderGumpler15000,00
OlliSkarp15400,80
Jacobaf Forselles14000,00
SebastianHernelahti14100,25
ErikSöderholm14200,50
PeterStadius13020,00
KurtHagman (mv)12000,00
StefanSwanljung12000,00
NikiVaenerberg22120,50
BjörnAndersson11000,00
AronGumpler (mv)11000,00
MikaHelaskoski11101,00
AnttiLappalainen (mv)11000,00
AlexanderSegersven (mv)11000,00#91
JanTierala11000,00