GrIFK taipui BK-46:lle kauden avauksessa

Granin uudistunut joukkue kamppaili kultasuosikki BK-46:tta vastaan kauden kotiavauksessa, mutta vieraat olivat parempia selvin luvuin 22-34.

BK-46 aloitti ottelun vahvasti ja vaikka Grani näytti hetken pääsevän mukaan peliin, numerot vieraille olivat avausjakson puolivälin jälkeen jo 4-12, kun kotijoukkueen hyökkäyspeli takkusi ja vieraat rankaisivat Grania armottomasti hyökkäyspään pallonmenetyksistä. Tämän jälkeen tapahtumat kentällä tasoittuivat ja ero tauolle mentäessä oli sama kahdeksan maalia.

Toinen jakso eteni samoissa numeroissa BK:n pitäessä kiinni selvästä johtoasemastaan, joskaan ero ei juurikaan kasvanutkaan ennen kuin lopussa karjaalaisten hiukan kaunistellessa selkeitä voittonumeroita.

Päävalmentaja Anthony Hellakoski ei tappiota lähtenyt selittelemään, mutta näki omiensa otteissa positiivistakin.

– Kova vastustaja ensimmäisessä Aktialiiga-ottelussa. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen suoritukseen. Kuusi-kuusi-puolustus toimi hyvin. Hyökkäyksessä meillä oli joitakin ongelmia, jotka johtivat siihen, että BK-46 pääsi tekemään paljon vastahyökkäyksiä.

– Suurin ero oli se, että meillä oli välillä huonoja heittoja hyökkäyksessä ja juoksimme huonosti puolustukseen, Hellakoski ruoti kauden avausta.

Granin joukkueesta voi nostaa esille Segersvenin veljekset, Alexanderin ja Sebastianin, jotka molemmat esiintyivät edukseen kotipaidassa.

Granin maalintekijät: Topias Laine 9 (1 tähti), Karim Mbembela 3, Davor Basaric 3, Sebastian Segersven 3, Oscar Berglund 2, Filip Churlevski 1, Oliver Aalto 1