Final 3 Dicken-GrIFK 27-18

DICKEN NAPPASI AVAUSVOITON FINAALISARJASSA – RATKAISU SIIRTYI

Dicken ei suostunut luovuttamaan, vaan SM-sarjan finaalit venyivät Dickenin ottaessa kotikentällään kolmannesta finaalista selvän 27-18 (13-8)-voiton.

Dickenin oli pakko voittaa pitääkseen mestaruushaaveensa elossa ja tuli vahvasti heti ottelun alkuun ottaen pelin hallintaansa. Dickenin puolustus toimi Ida Lökströmin johdolla erinomaisesti ja pystyi pitämään GrIFK:n avausjaksolla kahdeksassa maalissa. Aiemmissa finaaleissa Dickeniä kurittanut Johanna Hilli jäi avausjaksolla kahteen maaliin ja koko ottelussa neljään.

Toisella puoliajalla pelin juoni jatkui samana. Dicken kontrolloi ottelua eikä GrIFK saanut kiriä aikaiseksi. Lopussa Dicken pääsi juoksemaan itselleen turvallisen voiton ja siirsi ratkaisua ainakin perjantaille.

GrIFK johtaa finaalisarjaa nyt 2-1. Neljäs finaali on edessä perjantaina Kauniaisissa.

Thomas Lindström oli luonnollisesti ottelun jälkeen helpottunut ja tyytyväinen valmentaja. Vahva puolustuspelaaminen sai Dicken-luotsilta erityiskiitokset.

– Tänään löysimme oman tasomme, joka oli hukassa aikaisemmissa peleissä. Puolustus toimi huomattavasti paremmin kuin edellisessä pelissä, ja se auttoi Idaa niin kuin pitää. Se antoi energiaa hyökkäykseen. Nyt palautumaan ja sitten pelataan taas perjantaina.

GrIFK:n päävalmentaja Patrik Johansonin mukaan joukkue ei yltänyt parhaimpaansa.

– Tänään emme olleet mukana kentällä ollenkaan. Dicken pelasi erittäin hyvin. Meillä oli vaikeuksia, erityisesti eteenpäin ja epäonnistuimme maalinteossa. Nyt kotiin fokusoimaan perjantain otteluun, Johanson niputti ottelun.

Ottelun parhaana palkittu Dicken-vahti Lökström antoi kunniaa koko joukkueelle.

– Tänään taistelimme alusta lähtien. Sain seistä todella hyvän puolustuksen takana. Tästä on hyvää jatkaa seuraavaan otteluun.

Dicken-GrIFK 27-18 (13-8)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Dicken: Linnea Aula 6, Matilda Peitsaro 5 (4), Malena Heikkinen 5, Tove Salokivi 4, Anna Westerlund 2, Ellen Norrgrann 2, Jessika Gammals 2, Ella Valkamo 1

GrIFK: Johanna Hilli 4 (1), Fanny Reinikainen 3, Emily Johansson 3, Mathilda Sandblom 2, Greta Wirén 1, Anette Rakkolainen 1, Ella Paukku 1, Sandra Laitinen 1, Irina Jolkkonen 1, Corinna Jensen 1

Tähtipelaajat
Ida Lökström Dicken 3
Linnea Aula Dicken 2
Malena Heikkinen Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dicken: Anna Westerlund 1 x 2 min, Ella Valkamo 1 x 2 min, Matilda Peitsaro 1 x 2 min
GrIFK: Corinna Jensen 1 x 2 min

Erotuomarit: Magnus Roth – Niko Tillan

Yleisöä: 500

Teksti: Finnhandball
Foto: Jonas Tana

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa