Täydellä miehityksellä tasoittamaan puolivälieräsarjaa

Grankulla IFK lähtee näillä näkymin täydellä miehistöllä hakemaan toista voittoa puolivälieräsarjasta Atlasta vastaan. Sarjan kaksi ensimmäistä kohtaamista oli siipirikkoiselle GrIFK:lle kaikkea muuta kuin mitä olivat odottaneet mutta kolmannessa ottelussa kauniaislaiset löysivät sen puuttuvan draivin.

”Lauantain voitto oli elintärkeä ja hieno taistelu pojilta. Silti se oli vielä aikalailla siipirikkoinen esitys meiltä ja paljon jäi parannettavaa. Toki se antoi luottoa että vastoinkäymisistä huolimatta me tulemme vielä” kommentoi joukkueen päävalmentaja Mikko Koskue luottaen suojatteihinsa.

Keskiviikkona GrIFK:n on pystyttävä puolustamaan sillä tasolla millä se parhaimillaan pystyy ja hyökkäyspäässä on sen luotava kärsivällisesti maalipaikkansa, sillä jos Atlas Vantaa pääsee hyökkäämään nopeillaan niin edessä on kivikkoinen ilta. Ainoastaan voitto riittää, mikäli kauniaislaiset tahtoaa kauttaan jatkaa, joten tiedossa on kovaa vääntöä Luolassa.

Jotta kausi jatkuisi tarvitsee joukkue myös täyden tuen yleisöltä. Tule siis kannustamaan miehet voittoon keskiviikkona!

Keskiviikkona 5.4.2017
GrIFK – Atlas Vantaa
klo. 19.00 Luolassa

Tapahtumasivulle TÄSTÄ.