Rönnberg heitti GrIFK:n kumoon
SM-liigan keskiviikkoinen kärkiottelu Karjaalla lässähti pahemman kerran kotijoukkueen ylivoimaan. GrIFK pysyi mukana kymmenisen minuuttia kestäneen maalijuhlan ajan, sen jälkeen BK sai puolustuksensa kuntoon ja meni menojaan. Loppulukemiksi pahimmillaan 13 maalin erosta kaventunut 31-24 mairittelee suuresti vierasjoukkuetta, joka olisi voinut kokea suuremmankin selkäsaunan vaisulla esityksellään. Ottelun suurin pelaaja Andreas Rönnberg nautti passiivisen granipuolustuksen nenän edessä ja nakutti yhdeksän maalia jo ennen puoliaikaa.
Maalivahtipelissä isoimmat erot
Karjaalaisten maalia vartioineella Bogdan Klepalla ei ollut isompia ongelmia vieraiden heittojen kanssa ja torjui mm. kolme rankkaria. Yhteensä Klepa torjui ottelussa 20 kertaa ja pääsi kertaalleen maalintekoonkin. Granin virkaveljillä oli huomattavasti synkempi ilta, Albert Georgs kyllä oli pallojen edessä useampaankin otteeseen mutta jotenkin pallo aina jonkin ruumiinosan kautta livahti verkkoon. Loukkaantumisestaan toipunut Atte Pakarinen haki pelivirettä vartin ajan ja yhden torjunnan verran.
Tuontivasurit pelivireessä
BK:n ukrainalaisheittäjä Maxym Biegal oli lähes yhtä vakuuttava kuin kolmannessa pelissä putkeen ottelun tähdistöön valittu GrIFK:n ruotsalaisvahvistus Patrik Johanson, joka on viime peleissä näyttänyt nousevaa kuntokäyrää ja oli tässäkin ottelussa Granin paras pelaaja. Hän yhdessä Fredrik Forssin ja loppuminuuteilla irti päästetyn Patrik Långin kanssa olivat ainoat jotka voivat olla omaan suoritukseensa tyytyväisiä.
Marraskuun arvosanaksi tyydyttävä
Runkosarja on nyt puolessa välissä ja tilanne sarjataulukossa ylemmän ja alemman jatkosarjan erottavalla viivalla on juuri niin kimurantti kuin etukäteen osattiin odottaa. GrIFK pelasi marraskuussa neljä tärkeää ottelua päävastustajiaan vastaan, saldona voitot SIF:stä ja Atlas Vantaasta, sekä rökäletappiot Dickenille ja BK-46:lle. Vaihteleviin otteisiin pitäisi saada lisää tasaisuutta jotta paikka neljän parhaan joukossa lohkeaisi tänä vuonna Kauniaisiin.
SM-liigapelit jatkuu Granin osalta 9.12 kotiottelulla HIFK:ta vastaan, viikkoa aiemmin on vuorossa syyskauden huipentava Suomen Cupin loppuottelu Cocksia vastaan.
Suomen Cup ratkaistaan Kauniaisissa 2.12.
Lisää ottelusta:
SM-liiga >
Yle Sporten >
Västra Nyland >