Välierät alkoivat Riihimäellä – GrIFK:sta tuli takaa-ajaja

Otteluvoitot 0-1.

SM-liigan toinenkin semifinaalisarja saatiin käynnistettyä keskiviikkona, kun GrIFK matkusti Riihimäelle Cocksin vieraaksi. Tiistaina BK-46 otti omassa sarjassaan ensimmäisen voiton Dickenistä, ja Raaseporin suunnalta kuullut kommentit Dickenin pelin tempon alentamisesta asetettiin kokonaan uuteen valoon pelissä, jonka Cocks voitti 27-24 (14-13).

GrIFK:n muutenkin ohut kokoonpano meni kovin kapeaksi kun välierän ensimmäinen vartti verotti vierasjoukkuetta rankasti. Maaliskuun maaottelussa Liettuaa vastaan loukkaantuneen Richard Sundbergin paluu pelikentille päättyi hetkeä ennen kuin tuli jo seuraavan potilaan vuoro astua syrjään. Miro Koljonen osui epäonnisesti Cocksin pelaajaan ja nilkutti pois kentältä, mikä johti luonnollisesti pelisuunnitelman hienosäätöön. Loput ottelusta Grani joutui operoimaan hyvin kapealla kokoonpanolla, missä pelin tempo jäädytettiin minimilämpötilaan.

Hitaanlainen pelitahti näytti olevan myrkkyä kotijoukkueelle, joka sai tosissaan tehdä töitä pitääkseen alussa hankkimansa parin maalin johtonsa. Grani hivuttautui ennen taukoa kertaalleen tasoihin Alexander Qvistin kahdella maalilla (13-12 ja 13-13), mutta isännät saivat avausjakson viimeisen osuman ja taukojohdon lahjaksi.

Avausjakson tilastokummajainen löytyy torjuntojen määrässä. Isäntien Gergo Miklos voitti torjunnat Patrik Roslanderia vastaan 10-3, mutta tulostaululla se ei kuitenkaan näkynyt.

Cocks tiivisti puolustustaan toisen jakson alkuun ja vastasi kahdesta ensimmäisestä maalista. Grani pelasi maalipaikkansa laitaan tai viivalle, joista Isak Lehvonen, Fredrik Forss ja Wilhelm Parvinen avasivat vieraiden toisen puoliajan maalitilin.

Ottelu eteni tasaisena aina viimeiselle kympille, jolloin kotijoukkueen leveämpi penkki alkoi vaikuttamaan. GrIFK tappeli minkä jaksoi, mutta Cocksin Pavel Duda ja Teemu Tamminen triplasivat eron (21-19, 48 min. -> 27-21 56 min.). GrIFK ei tappion hetkelläkään antanut periksi vaan kuittasi ottelun kolme viimeistä maalia nimiinsä.

Vierasjoukkueen kuopusten joukkoon kuuluva liukkaasti liikkuva William Nysten saalisti uransa ensimmäisen tähden ennakkoluulottomalla esityksellään.

Mikael Källmanin miehistö teki minkä pystyi, ja päävalmentajan kommentti ottelun jälkeen kertoi tuntojaan näin:

– Todella ylpeä ylpeä olen tämän joukkueen suorituksesta. Jätettiin kyllä kaikki kentälle, valtava taistelu oli. Ei kahta sanaa, Cocks kyllä ansaitsi voittonsa.

Toinen osaottelu lauantaina Luolassa

Cocks otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikasta, mutta taistelu jatkuu Granin pelaajien osalta yhtä kokemusta rikkaampana lauantaina, kun kello 15 alkava kotiottelu starttaa. Nyt jos koskaan kotikatsomon tukea tarvitaan, sillä yksikään lisäapu ei ole liikaa.

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa