GrIFK perjantaina HIFK:n vieraaksi
Hiljalleen kohti marraskuun loppua etenevä Aktialiigan runkosarja jatkuu viikonloppuna kahdella Helsingissä pelattavalla ottelulla. Perjantaina GrIFK matkustaa pääkaupunkiin HIFK:n vieraaksi ja lauantaina Dicken pääsee kotonaan haastamaan Cocksin ja Karjaalla jännitetään BK-46:n europelin ratkaisuja. Granin peli alkaa kello 19 ja sitä voi saapua seuraamaan joko paikan päälle Urheilutaloon, tai seurata suorana HandisTV:n välityksellä.
Jaossa on todella tärkeitä pisteitä, sillä hyvän alkukauden pelannut kotijoukkue on ennen peliä yhden ottelun enemmän pelanneena jo viiden pisteen päässä GrIFK:n edellä, joten kotivoitto tukevoittaisi isäntien paikkaa sarjan kolmanneksi parhaana joukkueena.
Granilla on vierähtänyt edellisestä ottelustaan kaksi viikkoa, jona aikana HIFK on pitänyt ottelutuntumaansa yllä pelaamalla molempia liigan kärkijoukkueita vastaan. Tähtirintojen edellisessä kotiottelussa HIFK riisti itseltään BK-46:lta kauden ensimmäisen sarjapisteen 38-38 tasapelillä. Cocksia vastaan HIFK:lla puolestaan oli vaikeuksia saada koottua joukkuetta jalkeille, joten Riihimäellä pelatun ottelun pisteet jäivät isännille helpohkosti maalein 38-28.
Viime viikolla tapahtui Aktialiigassa muutakin, sillä SIF pudotti GrIFK:n sarjataulukossa taakseen viidenneksi, kun se jatkoi ÅIFK:n tappioputken nyt jo kahdeksan ottelun mittaiseksi. Grani on ennen perjantain ottelua pisteen siuntiolaisten perässä.
HIFK ja GrIFK ovat viime vuosina pelanneet lukuisia tasaisia matseja. Viime kaudella käydyistä kuudesta kohtaamisesta Grani voitti kolme ja HIFK kaksi. Aktialiigan ensimmäisellä kierroksella joukkueet eivät saaneet selvitettyä voittajaa. Lokakuussa Kauniaisissa lopputuloksena oli tasapeli 32-32. Päävalmentaja Håkon Nerdrum muistelee ottelussa olleen monenlaisia mausteita.
– Siinä ottelussa oli kaikki vähän sekä että. HIFK:lla oli omat hetkensä, jolloin he pelasivat todella hyvin, mutta heillä oli myös jaksoja, jolloin me onnistuimme rankaisemaan heitä hyvin.
Mitä Grani sitten saa perjantaina vastaansa? Nerdrumin mukaan erittäin korkean huipputason omaavan joukkueen, joka pystyi pelaamaan tasan BK:ta vastaan.
– Avainasia meille on saada heidät hieman pois omasta pelistään.
HIFK on juuri nyt sopivassa ottelurytmissä, kun taas GrIFK joutuu lähtemään otteluun kahden viikon ottelutauon jälkeen lähes paikoiltaan. Nerdrum heittää ennakkosuosikin viitan kotijoukkueen niskaan.
– Tuntuu ehkä siltä, että HIFK saa olla suosikki. Heillä on hyvä rytmi peleissä ja myös muutamia hyviä tuloksia viime aikoina. Me olemme yrittäneet saada kaikki taas jaloilleen. Muuten olemme harjoitelleet ja työskennelleet omien juttujemme parissa.
Lisää aiheesta
Aktialiiga – Kohti kautta: HIFK
Aktialiiga – Kohti kautta: GrIFK
Aiemmin tällä kaudella
11.10. | Aktialiiga RS | GrIFK | HIFK | 32-32 |
Kaikki Aktialiigapelit HandisTV:llä
Aktialiigan kaikki ottelut näkyvät tälläkin kaudella HandisTV:n kautta. Valitse itsellesi sopivin vaihtoehto ja liity joukkueen kannattajaksi hankkimalla joko kausipassi, ryhtymällä kuukausikannattajaksi tai ostamalla katseluoikeus yksittäiseen otteluun.