Kauniaisissa keskiviikkona Suomen Cupia
Tällä viikolla pelataan miesten Suomen Cupissa puolivälieriä. Seitsemän Aktialiigajoukkueen lisäksi paikasta Final4-lopputurnauspaikasta haaveilee divarissa pelaava Dicken Akademi. GrIFK saa keskiviikkona Luolaan vastaansa hallitsevan Cup-mestari BK-46:n, joka pari viikkoa sitten nöyryytti vihreäpaitoja oikein olan takaa. Ottelu alkaa kello 19.
GrIFK:n alkukausi on ensimmäistä kauttaan valmentavan Håkon Nerdrumin johdolla ollut tuloksellisesti takkuinen, mutta pitkä kehitysprosessi on vasta alussa. Tunnelma joukkueessa on tappioista huolimatta hyvä.
– Teemme jatkuvasti töitä ja pyrimme parantamaan joka päivä. Kuten sanottu, kestää hetken ennen kuin muistamme perusasiat, mutta tärkeintä on aina tehdä parhaansa. Kaikki pelin osa-alueet ovat jatkuvassa kehityksessä, joten työstämme niitä kaikkia yksityiskohtien tasolla.
Otteluissa kärkijoukkueita BK:ta ja Cocksia vastaan Grani on ollut kovassa koulussa.
– Opimme niistä otteluista, kuinka kovasti meidät rankaistaan, jos menetämme pallon emmekä juokse tarpeeksi hyvin takaisin puolustukseen. Lisäksi opimme, että mitään ei saa ilmaiseksi – vain kova työ ja taistelu palkitaan.
Granilla ja BK-46:lla on viime vuosina ollut tiivis yhteinen historia Suomen Cupissa, sillä joukkueet arvottiin nyt vastakkain jo kolmannen kerran neljään vuoteen. 15-kertainen, viiteen viime vuoteen neljästi Suomen Cupin voittaneet karjaalaiset ovat olleet niskan päällä molemmilla edellisillä kerroilla, kun 2022 joukkueet kohtasivat jo ensimmäisellä kierroksella, 2023 BK eteni puolivälieristä välieriin.
Muissa puolivälierissä pelaavat tiistaina 1.10. Riihimäellä Cocks ja SIF sekä Helsingissä HIFK ja Dicken Akademi. Keskiviikon toisessa cupin pelissä paikkaa neljän parhaan joukkoon tavoittelevat Turussa jo viime viikonloppuna Aktialiigassa kohdanneet ÅIFK ja Dicken.
Joukkueet Suomen Cupissa
- BK-46:lla 15 (2024, 2022, 2021, 2020, 2006, 1998, 1996, 1994, 1993, 1991, 1990, 1989, 1987, 1986, 1985) Suomen Cupin voittoa
- GrIFK:lla 1 Suomen Cupin voitto (1999)
- Loppuottelussa BK-46 22 kertaa, GrIFK 5 kertaa