Kotiavaus lauantaina Luolassa – GrIFK ja BK-46 kaksin kappalein
Aktialiiga saapuu lauantaina Kauniaisiin kahden ottelun voimin. Kello 13:30 naisten sarjassa kohtaavat GrIFK ja BK-46, ja heti perään kello 16 areenalle astelevat samojen seurojen miesten edustusjoukkueet.
– Siitä tulee varmasti todella vaikea ottelu. Viime vuoden mestari jyräsi Cocksin kahdesti viime viikonloppuna ja näytti erittäin hyvältä, joten siitä tulee varmasti kova koitos. Teemme töitä hyvän suorituksen eteen, sanoo GrIFK:n uusi päävalmentaja Håkon Nerdrum.
Kumpikin joukkue haki liigarytmin tahteja viime viikonloppuna kahden ottelun verran. Kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta voittanut BK on alkaneen kauden suurin mestarisuosikki, ja vankisti ennakkoveikkailuja esiintymällä vakuuttavasti pahimmaksi haastajakseen nostettua Cocksia vastaan, joka sai palata Riihimäelle molemmista peleistä tappiot niskassaan.
Huomattavasti vähemmän parranpärinää aiheuttivat Turussa pelattu tupla ÅIFK:n ja GrIFK:n välillä. IFK:t jakoivat voitot kun Grani voitti perjantaina 30-29 ja ÅIFK lauantaina 22-20. Tappioon päättyneen ottelun isoin ongelma näkyy lopputuloksessa varsin selvästi: 20 maalia ei nykykäsipallossa riitä minkään ottelun voittoon.
– Meidän pelimme ailahteli kovasti Turussa, joten meidän täytyy jatkaa työntekoa, jotta saamme suorituksiimme tasaisuutta. Jos teemme yhtä yksinkertaisia virheitä BK vastaan, mitä teimme Turussa, tulemme maksamaan siitä kovan hinnan.
Joukkueessa on myös monia nuoria ja uusia vastuunkantajia, joille on luvassa edelliskausia isompia ja suoraan erilaisia rooleja. Tästä syystä myös tasonvaihtelu otteluiden sisällä tässä vaiheessa kautta on odotettua.
– Meillä on muutamia pelaajia poissa, joten joitakin muutoksia tulee siihen, kuka pelaa missäkin. Muuten jatkamme samojen asioiden parissa. Kaikki on monille hyvin uutta ja muistettavaa on paljon, joten hiomme edelleen tekemistämme.
Lauantain ottelu on GrIFK:n uuden norjalaisen päävalmentajan Håkon Nerdrumin tulikaste kotiyleisön edessä. Uuden pelityylin sisäänajaminen ei tapahdu hetkessä, mutta muutokset ovat olleet nähtävillä jo alkukaudesta. Se ei kuitenkaan norjalaista stressaa.
Haha, ei. Ei ollenkaan. Siitä tulee hauskaa! Ehkä ottelupäivänä on vähän jännittynyt olo, mutta ei sen enempää. Onhan tässä jo saanut kokea paljon upeita otteluita viime vuosina omalta osalta.”
Lisää aiheesta
Aktialiiga – Kohti kautta: GrIFK
Aktialiiga – Kohti kautta: BK-46
Viime kaudella
- Runkosarjassa: BK-46 1., GrIFK 2.
- Lopullinen sijoitus: BK-46 1., GrIFK 4.
Keskinäiset ottelut viime kaudella
28.2.24 | SM-liiga YJ | BK-46 | GrIFK | 27-23 |
24.2.24 | SM-liiga YJ | GrIFK | BK-46 | 27-31 |
20.12.23 | SM-liiga YJ | GrIFK | BK-46 | 25-40 |
15.11.23 | SM-liiga RS | BK-46 | GrIFK | 31-28 |
23.9.23 | SM-liiga RS | GrIFK | BK-46 | 25-31 |
Kaikki Aktialiigapelit HandisTV:llä
Aktialiigan kaikki ottelut näkyvät tälläkin kaudella HandisTV:n kautta. Valitse itsellesi sopivin vaihtoehto ja liity joukkueen kannattajaksi hankkimalla joko kausipassi, ryhtymällä kuukausikannattajaksi tai ostamalla katseluoikeus yksittäiseen otteluun.