GrIFK vei ratkaisun viidenteen otteluun
Keskiviikkona pelatussa neljännessä puolivälieräottelussa sarja oli jo toista kertaa katkolla Atlakselle. Grani oli onnistunut pitämään sarjan elossa Atlaksen ensimmäisessä ottelupallossa Vantaalla. Keskiviikkona näytti jo siltä että Atlaksella oli tiukka ote sarjan katkaisuun kun se parhaimillaan johti ottelua, puoliajan koittaessa, neljällä maalilla.
“Hermostunut ja vaikea eka puoliaika” muistelee päävalmentaja Koskue neljännen ottelun ensimmäistä puoliskoa.
Toiselle puoliajalle kentälle saapui sisuuntunut GrIFK. Kopissa oli selvästi päätetty että ei kausi tähän lopu. Maali maalilta lähti kauniaislaiset kirimään eroa umpeen. Kapteeni Forssin maalilla kotijoukkue tuli jo maalin päähän kun toista puoliaikaa oli pelattu reilut kymmenen minuuttia. Tämän jälkeen Atlas yritti kuitenkin vielä repäistä eroa Erkka Näntön ja Nikko Kinoksen perättäisillä osumilla. GrIFK ei periksi kuitenkaan antanut vaan löysi vielä suuremman vaihteen. Tämän jälkeen ottelun viimeinen 18 minuuttinen menikin kotijoukkueen nimiin luvuin 13-3, joka myös riitti selvään 33-26 voittoon ja näin sarja on tasan 2-2.
“Hyvin noustiin tänään toisella puoliajalla. Puolustus laitettiin kuntoon. Hyökkäys oli hieman epävarmaa koko ottelun, mutta hyvällä intensiteetillä puolustuksessa saatiin nopeita aikaiseksi, jonka jälkeen peli rullasi mukavasti loppuun asti.” helpottunut kapteeni Fredrik Forss kommentoi ottelun jälkeen.
Sunnuntaina Vantaalla edessä onkin sitten puolivälierän ratkaiseva kamppailu. Atlas oli viime kaudella samassa asemassa HIFK:ta vastaan kun puolivälierä ratkesi vasta viimeisessä puolivälierässä. Tuolloin Atlas onnistui kotiedun turvin etenemään välieriin. GrIFK:n edellinen viides ja ratkaiseva puolivälierä on kolmen vuoden takaa kaudelta 2013-2014, jolloin se kohtasi SIF:n dramaattisessa puolivälieräsarjassa.
“En muista että olisin koskaan ollut niin latautunut kun silloin olin ennen ratkaisevaa ottelua SIF:iä vastaan. Hävisimme kuitenkin ottelun kotona tuolloin ja minun urallani en koskaan ole ollut niin vihainen ottelun jälkeen kun silloin olin. Se tyhjyyden ja pettymyksen tunne loppuvihellyksen jälkeen on sanoin kuvaamaton ja en ole valmis tuntemaan sitä uudestaan” Richard Sundberg muistelee menneitä
Sunnuntaina siis luvassa harvinaista käsipalloherkkua Myyrmäessä. Ottelussa, josta ei panosta puutu, on paljon kiinni halusta voittaa.
“Viimeiset neljä ottelua ovat olleet tasaisia ja se joukkue joka on pitänyt päänsä kylmänä ja jaksanut taistella viimeiseen minuuttiin saakka on voittanut.” Sundberg kommentoi neljää ensimmäistä ottelua sarjassa ja jatkaa “Halu voittaa tulee olemaan ratkaisevassa roolissa ja sunnuntain ottelu ei tule ratkeamaan 45 minuutissa ja siihen meidän pitää joukkueena olla asennoituna.”
Pyydämme fanejamme pukemaan vihreetä päälle ja saapumaan suurin joukoin kannustamaan meitä välieriin!
Atlas Vantaa – GrIFK
09.04. Myyrmäen Urheilutalo
klo. 16:00
Atlaksen Tapahtumasivulle TÄSTÄ