GrIFK varmisti paikan puolivälierissä

HIFK astui Luolaan lauantai iltapäivällä tavoitteenaan yllättää GrIFK. GrIFK:llä taas tavoitteenaan pitää pisteet kotonaan ja näin ollen varmistaa paikka puolivälierissä.

GrIFK otti kuitenkin heti ensimmäisillä minuuteilla pelin haltuun ja viiden minuutin kohdalla peli oli jo 4-1 kauniaislaisille. HIFK näytti kuitenkin heräämisen merkkejä ja nousi maalin päähän, lukemiin 6-5. Tämän jälkeen Grani vei ja HIFK vikisi. HIFK päästi useasti, kevyemmällä jalalla otteluun saapuneet, GrIFK miehet läpiajoihin ja HIFK:n puolustuksella oli vaikeuksia pysäyttää kotijoukkueen takamiehiä. Ensimmäisen puoliajan loppulukemat 21-10 kertoo totuuden vauhtierosta.

Huomasi että GrIFK oli lukenut läksynsä ja ei tällä kertaa päästänyt HIFK:ta mukaan peliin, niinkuin päästi ÅIFK:n keskiviikkona Turussa. Vaikkakin ero taululla ei toisella puoliajalla kasvanut kuin maalilla, niin kyllä GrIFK oli selvästi helsinkiläisiä edellä. 39-27 voitto varmisti GrIFK:lle paikan puolivälierissä. Tämän jälkeen pelataan alemman jatkosarjan voitosta, jossa haastajana on Siuntion SIF.