GrIFK ja BK-46 ratkovat pronssiset mitalit
Miesten SM-liigan mitalipelit ovat käsillä kun välieräsarjoissaan otteluvoitoin 1-3 pudotetut Grani ja BK-46 käyvät kaksiosaiseen pronssiotteluun. Joukkueet aloittavat keskiviikkona Kauniaisissa ja jatkavat yhden välipäivän jälkeen kauden viimeiseen otteluunsa perjantaina Karjaalla. Pronssiottelu on kaksiosainen ja ratkeaa yhteismaalisäännön perusteella.
GrIFK onnistui pistämään liigan suurimmalle ennakkosuosikille hyvin kampoihin, mutta ei enää mahtanut vahvemmalleen mitään kun Cocksin pelaajaringin laajuus oli määräävässä osassa ottelusarjan kolmannessa ja neljännessä pelissä. Jatkoaikavoitto toisessa osaottelussa toi kuitenkin pienen buustin itseluottamukseen ja uskoon omiin mahdollisuuksiin, ja sen pohjalta on hyvä jatkaa taistelemaan viime vuotisen sijoituksen pitämisessä.
BK-46 kärsi ottelusarjassaan Dickeniä vastaan kirvelevän tappion, kun raitapaidat eivät kotiedusta huolimatta kyenneet uusimaan viime keväistä loppuottelupaikkaansa. Yksi otteluparin ratkaisuista saatettiin nähdä jo puolivälierävaiheessa. Siinä missä Dicken joutui/pääsi pelaamaan täyden viiden pelin sarjan HIFK:ta vastaan, oli BK-46 liki kuukauden ottelutauolla – mikä näkyi varsinkin Dicken-sarjan ensimmäisissä peleissä.
Karjaalaiset hakevat jo 30. SM-sarjamitaliaan. Maratontaulukon ykkönen on juhlinut olemassaolonsa aikana jo 20 kultaa, kuutta hopeaa ja kolmea pronssia. GrIFK voitti Suomen mestaruuden 1999, lisäksi plakkarissa on neljä hopeaa ja viisi pronssia, joista viimeisin siis viime keväältä.
Liput 15€ / 10€