GrIFK hakemaan neljättä perättäistä voittoa liigassa

BK-46, Dicken ja Cocks käyvät runkosarjakierrosten lähetessä loppuaan omaa tasaväkistä pistetaisteluaan SM-liigan kärjessä. Kullakin on plakkarissa ennen viikonlopun pelejä 22 pistettä joten taistelu suoraan välieräpaikkaan oikeuttavista sijoista on tulikuumaa, ja tuota soppaa Grani pääsee lauantaina hämmentämään omalla panoksellaan.

Viime kevään hopeajoukkue Dicken on ollut runkosarjassa odotetun vahva. EHF Challenge Cupissa 16 parhaan joukkoon edennyt joukkue, joka on liigassa ainoana onnistunut voittamaan Cocksin, niisti viime viikonloppuna HIFK:n murskalukemin 32-21. Tilastojen valossa joukkueiden suurin ero löytyi tolppien välistä sillä Dicken vei Mikael Mäkelän johdolla torjunnat lukemin 21-5, mutta samalla se kertoo myös paljon Dickenin kenttäpelaajien tehokkuudesta maalitilanteissa.

Joulutauolla ehjän harjoituskauden vetänyt GrIFK sai kevätkauteen lupaavan alun kun SIF osoittautui kotikentällään yllättävän kevyeksi vastustajaksi. Tärkeän voiton ansiosta Grani on edelleen varteenotettava vaihtoehto ylemmän jatkosarjan joukkueeksi, jonka neljännen paikan kamppailusta näyttää vahvasti olevan tulossa kahden kauppa HIFK:n ja GrIFK:n välillä, joiden välinen ottelu päättää runkosarjan 12. helmikuuta Luolassa. Sitä ennen kohdataan vielä Atlas Vantaa (Myyrmäessä 23. 1), Cocks kahdesti ja PIF.

”Oli hienoa aloittaa uusi vuosi tärkeällä voitolla

Vuoden vaihteen pelitauko teki hyvää myös joukkueen lasarettiosastolle, jonka syövereissä olleet takamiehet Jonathan Berg ja Sami Silfver tekivät Siuntiossa onnistuneen paluun pelikentille. Vasta kuusi liigaottelua tällä kaudella pelannut Silfver, joka on mättänyt maaleja viiden maalin keskiarvolla, oli luonnollisesti tyytyväinen SIF-voittoon mutta tiedostaa vastuksen nyt kovenevan ja että Siuntiossa nähty peliesitys ei välttämättä riitä kovin pitkälle vahvaa ennakkosuosikkia vastaan.

– Meillä on parannettavaa jokaisella osa-alueella jotta voidaan kamppailla pisteistä.

Dickenillä on heittää kentälle sentterin tonttia lukuunottamatta jokaiselle pelipaikalle maajoukkuemiehiä ja on Silfverin mukaan nimenomaan omalla kenttäpuoliskollaan erityisen vahva.

– Paras osa-alue on Dickenillä ollut jo monta vuotta niiden puolustus- ja maalivahtipeli.

Liigakierroksen muut ottelut ovat perjantaina 18.1. HIFK-Atlas Vantaa, lauantaina 19.1. HC HIK-SIF ja ÅIFK-BK-46, joka joutuu tulemaan loppukauden toimeen ilman polvivaivaista Oscar Kihlstedtiä, sekä keskiviikkona 23.1. pelattava PIF-Cocks.

Lauantai on Luolassa pelipäivä

Miesten liigaottelu ei ole ainoa katsomisen arvoinen tapahtuma lauantaina. C-tytöt ja naiset pääsevät emännöimään SIF:n joukkueita kello 11:20 (CT) ja 13:30 (naiset) ennen miesten peliä. Heti liigaottelun jälkeen kello 18:00 alkaen Grankulla IFK:n divarijoukkue saa vieraakseen Akilleksen Porvoosta. Päivän päätteeksi kello 19:40 areenan valtaavat B-pojat, jonka vastaan asettuu HC HIK.

Kansikuva: Niklas Montonen

Liput 13€ / 8€