GrIFK avaa vuoden HIFK:ta vastaan

Miesten SM-liigassa on Granin edellisen ottelun jälkeen tapahtunut yhtä sun toista. Ensin joulukuussa GrIFK:n valitus Urheilun oikeusturvalautakuntaan poiki myönteisen päätöksen, kun UOT päätti että Käsipalloliiton on palautettava seuralle aiheettomasti määrätyt sakot GrIFK:n kieltäydyttyä pelaamasta virolaisia vastaan koronatilanteeseen perustuen.

Sitten viime viikolla uutisoitiin, että HC Tallinnin runkosarja jää Käsipalloliiton liittohallituksen päätöksellä kahdeksan ottelun mittaiseksi, ja samalla päätöksellä määräytyvät runkosarjan loppusijoitukset joukkueiden pelaamien otteluiden ja niissä saavuttamien pisteiden keskiarvolla.

Sen myötä haihtuivat myös GrIFK:n mahdollisuudet ylempään jatkosarjaan, joten keskiviikon ottelussa UT:lla on granilaisittain panoksena enää ylimääräinen lähtöpiste alempaan jatkosarjaan.

HIFK:lla toki on vielä pieni mahdollisuus ohittaa SIF ja nousta neloseksi, mutta se vaatii melkoista loppukiriä jossa ei pistemenetyksiin ole varaa.

Yksi mielenkiintoisimmista sotureista ottelussa on vuoden vaihteessa Norjasta takaisin härmään palannut, ja  viime viikolla maajoukkueleirille Kisakalliossa osallistunut Miro Koljonen, joka palaa SM-liigaparketeille puolentoista vuoden tauon jälkeen.

Ottelu pelataan jo totuttuun tapaan ilman yleisöä, mutta sitä voi seurata livenä joko Solidsportista tai VeikkausTV:n välityksellä.

Granilla on runkosarjassa näin enää kaksi ottelua jäljellä. Näistä jälkimmäisessä joukkue kohtaa 23. tammikuuta kotonaan Cocksin, joka vaihtoi joulutauolla valmentajakseen Kaj Kekin.