GrIFK hakee kuittausta Suomen cupin ottelulle

Käsipalloliiga jatkuu Luolassa lauantaina kahden IFK:n kohtaamisella. Grani saa vieraakseen ÅIFK:n Turusta, ja lähtökohtia ottelulle on kosolti.

Katsomojärjestelyt GrIFK Elitin kotiotteluissa

Kaksikko kuuluu siihen äärimmäisen tasaiseen ryhmään, joka kärkikolmikon takana kamppailee ylemmän jatkosarjan paikoista. Ylempi jatkosarja on tällä kaudella aiempaa kiinnostavampi jo siksikin, että varsin vähillä ottelumäärillä pelattavassa liigassa otteluita pelataan alempaa jatkosarjaa enemmän.

ÅIFK on haalinut viidestä ottelustaan neljä pistettä, kaikki HC Tallinnin kustannuksella. Nollia turkulaiset ovat kammanneet Dickeniä, Cocksia ja HIFK:ta vastaan. GrIFK aloitti liigan kotivoitolla SIF:stä, sen jälkeen on tullut tappiot liigan kärkeen povattuja Dickeniä ja BK-46:tta vastaan.

ÅIFK pudotti Granin cupissa

Joukkueet aloittivat kauden 20/21 viralliset ottelut syyskuun Suomen cupin neljännesvälierässä, ja tuossa ottelussa ÅIFK oli parempi yhden maalin marginaalilla. Puolivälieriin ÅIFK:n vastustajaksi arvottiin BK-46.

Neljä ottelua viikonloppuna

Kaikki SM-liigajoukkueet Cocksia lukuunottamatta ovat viikonloppuna pistejahdissa. Lauantaina Kauniaisten lisäksi pelataan Helsingin Urheilutalossa (HIFK-Dicken), ja Siuntiossa (SIF-HC Tallinn). Virolaiset jatkavat urakkaansa sunnuntaina Karjaalla BK-46:n vieraana.

GrIFK:n  vastustaja seuraavassa ottelussa on HIFK, joka saapuu Luolan uumeniin kahden viikon päästä 24.10.


Kaikki GrIFK:n ottelut Livenä vain 9,90€/kk!