ÅIFK pudotti Granin Suomen cupista
ÅIFK päätti GrIFK:n tarinan tämän kauden Suomen cupissa. Turkulaiset ottivat tasaisesta ottelusta 25-26 (9-9) voiton ja etenee puolivälieriin BK-46:n, Cocksin, Dickenin, SIF:n, HIFK:n ja PIF:n seuraksi. Viimeisestä paikasta pelaavat Esbo IF ja HK Pötsi tiistaina Leppävaarassa.
Ruuti kosteaa avauspuolikkaalla
Kummallakin joukkueella oli ensimmäisellä puolituntisella suuria vaikeuksia toimittaa pallo maaliin, ja tauolle mentäessä ottelu oli kaikkea muuta kuin ratkottu. Grani oireili hyökkäyksissään kun palloa kokeiltiin toimittaa viivalle usein kehnolla menestyksellä. ÅIFK pääsi toistuvasti vastaiskuihin ja kulki askeleen edellä.
Granilla kaksi kaikki harjoitusottelut missannutta pelaajaa olivat näkyvimmässä roolissa. Richard Sundberg raatoi ja hallitsi puolustusrivistössä ja Christoffer Sjöblom oli nostamassa Grania puhtaalla hattutempulla taukojohtoon, mutta vieraat nousivat tasoihin Isak Lehvosen maalilla.
Laiturit loistivat maalinteossa
Grani valitsi ottelussa puolustusmuodokseen “vinon viisykkösen” Peik Sjöblomin eteen. ÅIFK vastasi siihen ottamalla maalivahdin pois ja hyökkäsi usein seitsemällä kenttäpelaajalla.
Vieraiden kirittyä parin maalin johtoon Grani päätyi vastaamaan samalla mitalla. Tämä loi tukuttain heittopaikkoja kentän kaikkiin kulmiin, ja laiturit nousivatkin ottelun tehopelaajiksi.
ÅIFK:n Andreas Nyströmin viimeinen teko ottelussa oli 18-21 johto-osuma. Mies väänsi heittotilanteessa nilkkansa ja siirtyi hoivattavaksi kentän laidalle. Grani taisteli tasoihin, ja Anthony Hellakosken 24-24 tasoituksen aikoihin näytti jo siltä, että vieraiden selkäranka on katkeamassa, mutta toisin kävi.
Niklas Manderoosin ja Daniel Långin lisättyä joukkueidensa maalitiliä vielä yhdellä, saatiin Luolassa jännittää viimeisen minuutin tapahtumia. Grani hukkasi pallon kahdesti ja niistä ensimmäisen ÅIFK hyödynsi. Lehvosen yhdeksäs maali ottelussa näki päivänvalon 35 sekuntia ennen loppusummeria. Isäntien viimeinen hyökkäys jäi suutariksi kun pallo ehdittiin menettää ennen maalintekoyritystä, ja jatkopaikka haaveeksi.
Ottelun maalikunkut Lehvonen (9 maalia), Manderoos (7), ja D. Lång (6) viimeistelivät hyvällä prosentilla laiturin tonteilta, ja osan maaleistaan varsin pienestä kulmasta. Granin Erik Åkermarck pääsi lähelle kollegojensa maalimääriä osumalla kaikilla kolmella heittoyrityksellään.
Liigan alkuun viikko
Lämmittelyvaihe ei mennyt ihan putkeen, joten SM-liigan avausotteluun ensi lauantaina on odotettavissa kunnon lataus, onhan vastassa vanha kiistakumppani SIF. Ottelu alkaa lauantaina 12.9. kello 16:00.