Dicken tuo ison haasteen GrIFK:n eteen

SM-liigaviikonloppu sisältää kolme ottelua, joissa GrIFK saa vieraakseen liigan kärkijoukkueen Dickenin, sarjajumbo SIF kohtaa Cocksin ja Helsingin Urheilutalossa pelaavat puolestaan Granin kaksi edellistä vastusta HIFK ja ÅIFK.


Jos kahdeksan peräkkäistä mestaruutta voittanut Cocks on SM-liigan valtias, on Dicken mitaleiden suhteen viimeisen vuosikymmenen pitkäaikainen perintöprinssi. Kaudesta 2012/13 lähtien Lauttasaareen on rahdattu kuusi lastillista hopeaa ja yksi pronssi. Vain kaudella 2016/17 joukkue on jäänyt kärkikolmikon ulkopuolelle, mutta se kirkkain kruunu on edelleen valloittamatta.

Kasvomaskisuositus ja koronapassi

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on linjannut maskisuosituksen tiukentumisesta alueellaan. Päätöksen myötä pääkaupunkiseudulla palataan laajaan maskisuositukseen rokotussuojan tasosta riippumatta kaikkien 12 vuotta täyttäneiden ja tätä vanhempien osalta.

Maskinkäyttöä suositellaan kaikissa julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, joissa oleskelee muita ihmisiä.

GrIFK:n otteluissa tarkastataan myös voimassa oleva koronapassi.



Tästä johtuen Handbollsföreningen ÅIFK rf on ottanut koronapassin käyttöön Miesten SM-liigan, 1. div ja 2. div otteluissa Samppalinnan hallissa. Tällä järjestelyllä mahdollistetaan turvallisen ja vastuullisen ottelutapahtuman toteuttaminen kotiotteluissamme jatkossakin.

  • Koronapassi tarkastetaan Samppalinnan sisäänkäynnillä
  • Koronapassi (EU:n koronatodistus) koostuu kolmesta osasta, joista yhden on oltava voimassa, jotta koronapassi on voimassa:
    • koronarokotustodistus (2 rokoteannosta) TAI
    • testitulostodistus (negatiivinen koronatestitulos maks. 72 h aiemmin) TAI
    • todistus alle 6 kk aiemmin sairastetusta koronavirustaudista.
  • Koronapassina toimii Omakanta-sivulta ladattava EU:n digitaalinen koronatodistus, jonka voi ladata osoitteesta kanta.fi (kirjautuminen sivun yläreunassa).
  • Koronapassin voi näyttää puhelimen tai muun älylaitteen ruudulta tai printattuna paperilla. Otathan huomioon, että pelkkä QR-koodi ei riitä, vaan asiakkaalla tulee olla koronapassista koko todistuksen ensimmäinen sivu näytettävissä.
  • Passia vaaditaan 16 vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta.

Dickenin kaudesta 2014/15 lähtien päävalmentajana toiminut Björn Monnberg on tälläkin kaudella saanut joukkueensa pelaamaan tuloksekkaasti. Ainoa tappio tuli vierasottelussa Riihimäellä, jossa Cocks oli yhden maalin verran parempi. Sen jälkeen lauttasaarelaiset ovat voittaneet kaikki yhdeksän pelaamaansa liigaottelua.

Kahdessa viime ottelussaan Dicken on kukistanut sekä Cocksin, että BK-46:n. Voiton arkkitehtina on häärinyt erityisesti Max Granlund, jolle ei näytä kotimaasta löytyvän pysäyttäjää. 11 ottelussa mies on pommittanut 94 maalia ja pitää maalipörssin kärkipaikkaa, kolmesta kuukauden tähtipelaajatittelistä kaksi on päätynyt liigan kovaheittoisimmalle pelaajalle.

Toki Granlundin veljeksistä vanhempi ei yksinään pelejä voita, mutta hyökkäysuhka helpottaa kummasti pistejahdissa. Mikael Mäkelä on ollut se toinen viime aikojen pahimmista peikoista vastustajilleen. Nimilistaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

GrIFK:lla on pelituntuma kohdillaan, edessä on kolmas ottelu kahdeksan päivän sisään. Joukkue on viime peleissään ottanut täydet pistepotit pahimmista kilpailijoistaan, mitä tulee runkosarjan neljännen sijan saavuttamiseen. SIF, ÅIFK ja HIFK meni kukin vuorollaan nurin selkein lukemin. Dickeniä vastaan Grani voi huolettaa heittää rennosti harteilleen haastajan viitan.

Patrik Roslanderin ja Robin Granlundin otteet entistä seuraansa vastaan on tietysti suuren mielenkiinnon kohteena, mutta ottelussa on vastakkain kaksi kollektiiviseen joukkuepeliin panostavaa ryhmää. Granin viime peleissä vastuuta on jaeltu entistä laajemmin ja pelaaja toisensa perään on kiittänyt siitä hyvinä onnistumisina, joten parrasvaloihin voi hyvin nousta yllättäviäkin ratkaisijoita.

Kansikuva: Henri Merikalla / Handis365