GrIFK tyrmäsi Cocksin avauserässä – Roslander ja Weurlander loistivat
GrIFK avasi pistetilinsä SM-liigan ylemmässä jatkosarjassa ja lähetti samalla ilmoille myrskynmerkin muille mitaleita hamuaville joukkueille. 24-19 (14-7) voiton perustukset valoivat itsensä täysillä likoon laittanut Carl Weurlander ja huikealla maalivahtipelillä ottelun parhaaksi valittu Patrik Roslander.
Voitot hallitsevasta Suomen mestarista Cocksista on viime vuosina ollut Granille harvinaista herkkua, mutta nyt jysähti isosti. Jo viikon takaisessa Dicken-pelissä nähtiin viitteitä nousukuntoisesta haastajasta, ja kolme peräkkäistä tappiota niskassaan Kauniaisiin saapunut Cocks lyötiin köysiin Luolassa heti ensimmäisessä erässä. 6-0 yhdentoista minuutin pelin jälkeen, 7-1 jakson puolivälissä ja 12-4 23 minuutin kohdalla tehtiin uhrautuvalla ja itseluottamusta huokuvalla tavalla. Cocksin pieni kohokohta oli kaksi peräkkäistä kavennusmaalia, mutta pukukoppimaalin iski GrIFK.
Cocks haki avausjakson lopussa maalia seitsemällä kuutta vastaan mutta Granin puolustus kesti ja painosti Onur Ersinin heittämään passiivisen uhan alla hätäisesti muutama sekunti ennen summeria. Roslander poimi viidennen torjuntansa otteluun maalin alanurkasta ja sinkoi kentän yli tyhjiin maalin, jolla Grani lähti tauolle 14-7 johdossa.
Avauspuolituntinen jätti Cocksista jokseenkin omituisen kuvan. Kansainvälisissä kovissa peleissä marinoitu joukkue ei ollut lainkaan valmistautunut Granin alkurynnistykseen, eikä se saanut missään vaiheessa masiinaansa hyrräämään. Isäntien vahvaan otteeseen osallistui koko joukkue, jonka pelissä paistoi alati kasvava itseluottamus ja usko omaan tekemiseen.
Grani kykeni hallinnoimaan ottelun kulkua myös toisen jakson läpi. Vieraat pääsivät kertaalleen viiden maalin päähän (21-16, 51 min), mutta kotijoukkue ei häkeltynyt. Taistelu ratkesi viimeistään Cocksin tuoreimman hankinnan Pjotr Rybskin alkeelliseen jalkavirheeseen, josta Robin Granlund poimi pallon talteen ja Kalle Kankaanpää sijoitti pelivälineen puolesta kentästä tyhjään maaliin.
“Voitimme ottelun tänään omassa päässä. Puolustus ja Patrik Roslander maalissa työskentelivät todella kovasti. Keskustelimme puolustuksen yksityiskohdista ja saimme ne toimimaan oikein. Hyökkäyspäässä teimme mitä tarvittiin”, analysoi Mikael Källman ottelun ratkaisuelementtejä.
Vaikka takana on juuri pelattu kauden paras ja täysipainoisin peliesitys, löysi Källman joukkueensa otteista parannettavaakin:
“Meillä oli tarpeettoman paljon teknisiä virheitä, jotka tulemme korjaamaan seuraavassa ottelussa. Toisella puoliajalla epäonnistuimme myös liian usein hyvissä maalintekopaikoissa.”
GrIFK pelasi kokonaisuudessaan erinomaisen ottelun, mutta kolme pelaajaa on mainittava erikseen. Roslanderin työtä helpotti puolustuksen keskustaa hallinnut Fredrik Forss, joka piti pihdeissään Cocksin väkevät sentterit. 35-vuotiaan maajoukkuemaalivahdin huikea peli loistavan puolustuslinjan takana oli tilastojen valossa täysin älytön: torjuntaprosentti 50 ja heittoprosentti täydet 100. Weurlander ei empinyt käyttää yhtäkään raolleen jäänyttä aukkoa vieraiden puristuksessa. 196-senttinen takamies otti iskuja vastaan ja tasoitti joukkueen tietä kohti voittoa kultaisella asenteella.
Cocks on tällä hetkellä kurimuksessa, jossa sillä on neljä peräkkäistä tappiota niskassaan. Joukkueelta puuttui lauantaina johtajuutta, jota korjaamaan Kaj Kekin leirissä kaivataan varmasti kipeästi Teemu Tammisen paluuta.
Historian havinaa
Voitto Cocksista on viime vuosina ollut Granille harvinaista herkkua. Edellisen kerran kahdeksan edellistä Suomen mestaruutta vallannut riihimäkeläisyhdistelmä kaatui huhtikuussa 2018, jolloin välierävoitto irtosi jatkoajan jälkeen. Kauan saa arkistoja selailla myös etsiessään tietoa milloin Cocks on viimeksi kilpailullisessa ottelussa jäänyt alle 20 maalin. Se tapahtui 30.11.2019, kun slovakialainen Presov löi Cocksin EHF Champions Leaguessa maalein 30-19. Siitä tähän päivään saakka Cocks on pelannut 77 ottelua SM-liigassa, Baltian liigassa tai EHF:n eri arvoturnauksissa.
Kilpailu suorista välieräpaikoista kiihtyy
Grani nousi nyt sarjataulukossa pisteen päähän Cocksista, joka puolestaan on kaksi pistettä Dickenin perässä. Lauttasaarelaiset menettivät oman ottelunsa BK-46:tta vastaan viimeisen neljänneksen aikana. Karjaalaiset voittivat 28-25 ja ovat nyt vahvin ehdokas jatkosarjan voittajaksi. Liiga jatkuu lauantaina Riihimäellä ja Pirkkolassa tämän päiväisten otteluiden uusinnalla.
Myös alemmassa jatkosarjassa jännitys tiivistyy. SIF kävi ryöstöretkellä Turussa ja otti vasta kauden toisen voittonsa kun ÅIFK kaatui 36-31. Samalla SIF nousi viimeiselle Play off-paikalle turkulaisten ohi.
Kuva: Handis365 / Henri Merikalla