Jäähyt hyydyttivät Granin – Cocks jatkaa tappioitta

GrIFK:n toinen ottelu SM-liigan runkosarjassa aiheutti joukkueelle sen ensimmäisen tappion.  Cocks piti pisteet Riihimäellä lukemin 25-20 (13-10) ja jatkaa sarjassa tappioitta.

Avausottelussaan SIF:n 28-23 voittanut Grani pysyi ensimmäisellä isäntien tahdissa hyvin mukana, vaikka joutuikin pitkään toimimaan takaa-ajajana. Vieraiden hyvä vaihe käänsi kuitenkin kolmen peräkkäisen osuman turvin 8-7 kotijohdon 8-10 vierasjohtoon.

Jakson viimeiset kymmenen minuuttia vierasjoukkue jätettiin maaleitta Cocksin saatua GrIFK:n aikalisän jälkeen puolustuksensa reiättömään kuosiin, ja pyyhkäisi sen myötä 13-10 taukojohtoon.

Toisella puoliajalla Granin peli sai häiriötekijöitä lukuisista kaksiminuuttisista. Peli eteni samalla kaavalla kuin ennen taukoa, Cocks venytti eron muutamaan maaliin ja Grani koitti parhaansa mukaan kaventaa pääsemättä kuitenkaan kahta maalia lähemmäksi

Kuusi jäähyä puoleen tuntiin oli liikaa, ja isännät pääsivät ratkaisemaan ottelun lopullisesti heittämällä pari maalia tyhjiin.

Maalivahdit ottelun parhaimmistoa

Kuten maalimääristäkin saattaa lukea, Patrik Roslander oli romanialaisen virkaveljensä Andrea Tenghean kanssa pelipäällä. Roslanderille torjuntoja kertyi 14, Tenghealle kolme enemmän.

Kentän puolella Grani ylsi varsin ehjään kokonaisuuteen. Puolustuspeli toimi mutta ratkaisuhetkillä maalinteko tökki. Pakkikalusto joutui kovan rasituksen alle ja se näkyi heittotarkkuudessa kummankin puoliajan loppuminuuteilla.

Myös päävalmentaja Mikael Källmanin totesi tämän:

– Pelissämme oli paljon hyvää, mutta heittojen pitää kuudesta metristä ja takaa mennä maaliin. Nyt niitä meni liian paljon ohi.

HC Tallinn Luolaan sunnuntaina

Kumpikin keskiviikon ottelija pääsee testaamaan viikonloppuna HC Tallinnin kunnon. Edellisen tuplaviikonlopun saldona toi virolaisille sen liigahistorian ensimmäisen voiton ja yhdeksännen tappion.

GrIFK pääsee ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä eteen sunnuntaina 26.9. kello 16:00 alkavassa ottelussa. Lauantaina Tallinn vierailee Riihimäellä.

 

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa