Puolivälierät alkoi voitolla – GrIFK selkeästi ÅIFK:ta parempi
GrIFK sai ensimmäisen kiinnityksen kevään 2021/22 välieräpaikkaan nitistämällä kotiluolassaan puolivälierien avauksessa ÅIFK:n puhtaasti 36-24 (22-14). Tiivistahtinen ottelusarja jatkuu perjantaina Turussa ja sunnuntaina Luolassa. Välieriin etenee kolmella voitolla.
Kotijoukkueen valmistautuminen otteluun oli osunut nappiin. Granin puolustus piti ja teki maalivahtina läpi ottelun toimineelle Atte Pakariselle elämän veräjänsä äärellä helpoksi. Hyökkäyksissä joukkue ahnehti avopaikkoja, joihin ÅIFK:n hashtag-puolustus ei ehtinyt eteen.
Grani pommitti turkulaismaalilla aloittaneen Markus Mattilan vaihtoon ilman ensimmäistäkään torjuntaa jo 11. peliminuutilla tilanteen ollessa 10-4, eikä Mirsad Tursunovicin tehtävä ollut paljoa helpompi vuotavan muurin takana.
Jere Kanteen seitsemän metrin heitto venytti eron jo kymmeneen maaliin 18 minuutin kohdalla (16-6), eikä itseluottamusta uhkunut kotijoukkue osoittanut senkään jälkeen höllentämisen merkkejä. Carl Weurlander oli avauspuolituntisen suuri profiili ja pokkasi ottelun jälkeen parhaan pelaajan palkinnon.
Turkulaisia vastaan ilmeisen hyvin viihtyvä granipakki valittiin kentän parhaaksi myös joukkueiden edellisen kohtaamisen yhteydessä joulukuussa, ja mies muisteli sitä myös pelin jälkeisessä haastattelussa:
– Niinkuin sanoin viime Åbo-ottelun jälkeen, meillä on parempi leveys ja jaksetaan juosta enemmän. Oltiin todella hyvin latautuneita ja juostiin karkuun heti alusta. Pidettiin sitten hyvin kiinni ottelusta ja saatiin kierrätettyä pelaajia. Ihan hyvältä näytti tämän sarjan kannalta.
Grani aloitti jo aikaisessa vaiheessa pelaajakarusellin, jollaista ei kauden aiemmissa otteluissa ole nähtykään. Ja mikäs oli Mikael Källmanin tehdessä vaihtoja, kun jokainen pelaaja kiitti luottamuksesta hyvällä suorituksella. Kierrättäminen palvelee varmasti myös ottelusarjan läpi jaksamista, ja asettaa samalla lisäpaineita ÅIFK:n suuntaan.
– Oltiin keskusteltu ennen ottelua että ollaan parempi joukkue, mutta meidän täytyy pitää fokus kohdallaan ja tehdä työ. Siinä pojat ehdottomasti onnistuivat tänään, Källman kiitteli.
Koko leveydeltään kahteen suuntaan onnistunut kotijoukkue ei hellittänyt toisellakaan puolikkaalla. Pakariselle kirjattiin ottelussa 18 torjuntaa, ja kruunuksi mies teki yhden maalinkin. Kenttäpelaajista 10 löytyy maalintekijöiden luettelosta, heistä neljä – Kantee 8 (4+4), Patrik Lång ja Weurlander 6, Robin Granlund 5 (4+1) – osui vähintään viidesti.
ÅIFK:n olemus oli yllättävän vaisu ollakseen pudotuspelijoukkue. Sentteri Aleksandar Trenchevski pelasi väkevästi läpi ottelun, Isak Lehvonen aloitti mainiosti, mutta katosi pelin edetessä muiden keltaisten tasolle.
Alempi jatkosarja on vuosi toisensa jälkeen ollut hyvä alusta valmistaa puolivälieräyllätyksiä, mutta tällä kaudella ylemmän jatkosarjan tasaisuus BK:n takana näyttäisi olevan isompi valtti mitalipeleihin pääsyä ajatellen. Valmentaja Aku Kuusisto otti joukkueensa epäonnistuneen Luola-vierailun jälkeen kaikki paineet pelaajistolta omalle kontolleen:
– Me ei oltu tänään valmiita. Me unohdettiin kaikki perusteet, ja kun me ei olla henkisesti valmiita niin otan kaiken syyn itselleni. Perjantaina kotikentällä me ollaan paljon parempia.
Cocks-HIFK 34-27
Myös toinen puolivälieräpari Cocks-HIFK aloitti urakkansa keskiviikkona Kukko Areenalla, jossa hallitseva Suomen mestari Cocks piti pintansa seitsemän maalin marginaalilla 34-27. Toinen osaottelu pelataan Helsingistä perjantaina.
Kuva: Handis365 / Henri Merikalla