HIFK kaatui kolmannen kerran – GrIFK menee ylempään jatkosarjaan
GrIFK varmisti vuoden viimeisessä ottelussaan paikan kevään ylemmässä jatkosarjassa, kun se voitti kolmannen kerran runkosarjassa HIFK:n. Kauden toinen kolmen maalin voitto stadilaisista kulki edellispelien tapaan vähämaalisena, ja taiston tauottua saattoi tyytyväinen kotiyleisö todeta nähneensä kauden vähämaalisimman ottelun Kauniaisissa. GrIFK voitti 24-21 (12-10), ja jätti vierailijat sarjataulukossa jo viiden pisteen päähän.
Yleensä vähämaalisissa peleissä otsikot vie ainakin joku maalivahdeista, mutta keskiviikkona kummankin puolustuspelaaminen oli priimatasoa. HIFK hallitsi tulostehtailua lähes koko avausjakson, mutta Grani oli vahvempi lopussa. Karim Mbembela vei kotijoukkueen ensimmäisen kerran ottelussa johtoon 26. minuutilla heitettyään tilanteeksi 11-10.
Toiselle jaksolle Grani kykeni tehostamaan sekä puolustus- että hyökkäysspeliään, jossa se vyörytti maalipaikkola oikealle kenttäpuoliskolle. Ensimmäisen rykäisyn (16-12, 40 min) HIFK sai ajettua kiinni (17-16, 47 min), mutta Grani löysi vielä yhden lisävaihteen. Gustav Svanbäckin seitsemän metrin maali 22-19 seitsemän minuuttia ennen loppua alkoi jo näyttää ratkaisevalta, samoin kuin Sjöblomin vahva yksi-ykkönen HIFK:n Nicolas Reenpäätä vastaan (23-20, 56. min), mutta vasta Fredrik von Troilin taiteilema 24-20 puoli minuuttia ennen loppua varmisti voiton kotiin.
HIFK:n elämä Kauniaisten Luolassa on aina ollut varsin karua. Otteluita on takana jo reilusti yli 30, mutta voittoja se on haalinut vaivaiset kaksi. Tällä kaudella HIFK on kuitenkin ollut vastapuolena todella tasaisissa taisteluotteluissa, joissa marginaalit ovat olleet pienet. Nyt Vladimir Knopinskii ja André Udd olivat vaarallisimmat hyökkäyspäässä, joukkuepuolustuksessa HIFK ylti Granin tasoiseen suoritukseen.
Ottelun parhaasta pelaajasta ei ollut epäselvyyttä. Peik Sjöblom pelasi parhaan ottelunsa Granin paidassa. Seitsemän maalin mies totesi voiton olleen paras mahdollinen lopetus vuodelle.
”Loistava lopetus raskaan puolentoista viikon jälkeen. Joukkueena taisteltiin hyvin ja hyvän puolustuksen kautta voitettiin tämä ottelu.”
Mikael Källman summasi joukkueensa parantaneen peliä läpi ottelun ja kehui jälleen puolustuspeliä.
”Ottelun aikana nostettiin hyvin tasoa kokonaisuudessa. Alussa meillä oli hieman käynnistymisvaikeuksia ja aika paljon vastoinkäymisiä. Kuusi pelaajaa maalivahdin edessä puolusti tänään todella hyvin, meillä ei ollut kovinkaan paljon torjuntoja vaikka päästettiin vain 21 maalia.”
Lindroosille Pyttykerhon kunniapalkinto
Vuodesta 1948 toiminut Helsingin Pyttykerho palkitsi ennen ottelun alkua erotuomari Mikael Lindroosin luovuttamalla hänelle vuonna 1998 kiertoon laitetun erotuomarien palkinnon. Palkinto perustuu Lindroosin 30 vuotta kestäneeseen ansiokkaaseen erotuomariuraan sekä kotimaisilla että kansainvälisillä käsipallokentillä. Lindroosille Kauniaisissa pelattu ottelu oli jo 486. tuomittu SM-ottelu.
Joulutauon jälkeen Pirkkolaan
Nyt joukkueilla on edessään kolmen viikon joulu- ja maaottelutauko. Seuraavassa pelissä 14.1. Grania vastaan Pirkkolassa asettuvalla Dickenillä on käsissään ensimmäinen ratkaisun paikka siihen, kumpi helsinkiläisjoukkueista liittyy Cocksin, BK-46:n ja GrIFK:n seuraksi ylempään jatkosarjaan. Neljän edelliskauden hopeajoukkue Dicken vaanii kolmen pisteen päässä yhden ottelun vähemmän pelanneena karjaalaiset kohtaavan HIFK:n takana. SIF ja ÅIFK saavat jo varmuudella jatkaa runkosarjan jälkeen alemmassa jatkosarjassa.
GrIFK pelaa seuraavan kotiottelunsa keskiviikkona 18.1. SIF:iä vastaan. Runkosarja saadaan päätökseen tammikuun puolella. 25.1. GrIFK kohtaa kotonaan Cocksin ja sarja päättyy seuraavana lauantaina 28.1. vierailuun Karjaalla.