Roslander torjui Cocksin nurin
GrIFK aiheutti SM-liigaa puhtaalla pelillä johtaneelle Cocksille ensimmäisen tappion kukistamalla sen Riihimäellä 28-30 (10-16). Ottelun hahmo oli eläväksi muuriksi muuttunut Patrik Roslander, joka torjui ottelussa kaikkiaan 25 kertaa.
Vierasjoukkueen puolustuspelaaminen oli koko ensimmäisen puoliajan täyden kympin luokkaa. Kotijoukkue ohjattiin heittämään juuri sieltä minne haluttiinkin ja isäntien 7v6 hyökkäyspelaaminen oli opeteltu tarkoin. Granin keskipuolustus tukki tarkasti syöttölinjat viivalle estäen Cocksin pahimmat maalipaikat.
Roslander torjui ennen taukoa peräti 16 palloa ja kruunasi puolituntisen heittämällä joukkueensa seitsemännen maalin (5-7). Sitä ennen Granin pirteä aloitus oli tuonut Richard Sundbergin ja Filip Churlevskin mahtialulla 3-0 johdon, joka piti pitkälle toisen puoliajan puolelle. Avauspuolikkaalla Grani viimeisteli tehokkaasti takaheitoissa, joissa Cocksin maalilla aloittanut Vitali Shitsko oli jatkuvissa vaikeuksissa. GrIFK pelasi tarkasti ja käytti paikkansa. Resepti toi peräti kuuden maalin taukojohdon.
Keskiviikkona itsensa BK-46:n Karjaalla hyvällä pelillä rökittänyt Cocks tuli vahvasti tauolta. Maalille vaihdettu Gergo Miklos torjui ja kotijoukkue lisäsi pelitempoa merkittävästi. Vastaiskut ja vasemman pakin tontilta lähteneet heitot olivat myrkkyä vieraiden puolustukselle, ja Cocks kiri tasoihin reilussa 11 minuutissa.
Nuori laituri Niko Hållman käytti Cocksin kertaalleen johdossakin (21-20), mutta sitä riemua sallittiin vain 59 sekunnin ajan. Granin 7v6 peli toi Erik Åkermarckille kaksi paikkaa, joista molemmista kirjattiin maali (21-21, 21-22), ja vieraat palasivat johtopaikalle, jota se piti kahden-kolmen maalin marginaalilla.
Ottelun viimeisestä minuutista muodostui jännittävä näytelmä. Ensimmäinen ratkaisupaikka rakennettiin Fredrik Forssille, mutta Miklos venytti huikean torjunnan. Vastahyökkäyksessä Roslander puolestaan pysäytti Daniel Feketen kovan heiton, ja pallo palautui Granille, joka onnistui pelaamaan lopun kylmäpäisesti. Mikael Källman käytti aikalisän 15 sekuntia ennen loppua ja Grani sai viimeisellä sekunnilla vielä sinetin voitolleen.
GrIFK voitti ansaitusti ja erityisesti pisti silmään sovituissa asioissa visusti pysyminen. Varsinkin ensimmäisen puoliajan taktinen nappisuoritus sai kotijoukkueen hapuilemaan.
– Todella hieno ensimmäinen puoliaika meiltä. Cocks tuli lujaa toisella puoliajalla, mutta saatiin käännettyä peli vielä meille. Tosi onnistunut peli meiltä, Källman kommentoi ottelun jälkeen.
Kolmen tähden pelaaja oli itseoikeutetusti Roslander. Granista Churlevski ja Sundberg alkupuoliskolla ja ensimmäisen liigapelinsä vuoteen pelannut Carl Weurlander jälkimmäisellä olivat vahvoja.
Cocksin voitettua edelliskierroksella BK:n ja nyt itse kärsimänsä häviön myötä liigassa on enää yksi tappioton joukkue, SIF, joka kohtaa sunnuntaina BK:n paikalliskamppailussa.
Tästä on hyvä jatkaa keskiviikkoon, jolloin GrIFK:lla on seuraava ottelu. Vastustajaksi Kauniaisiin saapuvalla Dickenillä on ainoana joukkueena pistetili vielä avaamatta.