Semifinal 3 GrIFK-HIFK 30-29

GRIFK OTTI TOISEN VOITON TIUKKOJEN VAIHEIDEN JÄLKEEN

GrIFK ja HIFK tarjosivat jälleen jännittävän välierän, joka kääntyi lopulta GrIFK:lle 30-29 (14-14).

Ensimmäisellä puoliajalla tilanne vaihteli molempien joukkueiden ollessa vuorotellen johdossa. Ero ei kasvanut kummallekaan kahta maalia suuremmaksi ja toiselle puoliajalle lähdettiinkin tasatilanteessa.

Toiselle puoliajalle GrIFK tuli vahvasti ja näytti jo ratkaisevan ottelun vieden ensimmäiset 13 minuuttia 8-2. HIFK ei kuitenkaan luovuttanut ja taisteli itsensä takaisin peliin mukaan, mutta maalia lähemmäs HIFK ei enää päässyt ja GrIFK pääsi juhlimaan makoisaa voittoa.

GrIFK johtaa välieräsarjaa nyt 2-1 ja on voiton päässä finaalipaikasta.

GrIFK:n päävalmentaja Patrik Johanson kiitteli joukkueensa vahvaa esitystä.

– Hieno voitto, tulimme hienosti takaisin edellisestä pelistä. Pysyimme kylminä hyökkäyksessä ja Moa on maaginen maalissa. Nyt katse keskiviikon peliin UT:ssa.

HIFK-luotsi Nils Kühr siirsi katseita jo kohti seuraavaa välierää.

– Kova peli tänään, teimme alussa ja toisen erän lopussa paljon virheitä ja se maksoi paljon energiaa. Jatketaan keskiviikkona UT:ssa.

Ottelun parhaana palkittu Moa Sjölund piti jalat tiukasti maassa, vaikka finaalipaikka on voiton päässä.

– Tänään tulimme oikealla asenteella peliin ja saimme puolustuksen toimimaan. Mitään ei ole vielä voitettu, nyt fokus seuraavaan peliin.

GrIFK-HIFK 30-29 (14-14)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
GrIFK: Johanna Hilli 7 (2), Anette Rakkolainen 5, Sandra Laitinen 4, Mathilda Sandblom 3, Corinna Jensen 3, Linnea Harms 3, Ella Paukku 2, Emily Johansson 2, Greta Wirén 1

HIFK: Ella Holopainen 9, Anniina Nyholm 6 (4), Jannie Grönmark 4, Emma von Nandelstadh 3, Sara Jäntti 3, Isabel Larsson 2, Mari Paukku 1, Natascha Foley 1

Tähtipelaajat
Moa Sjölund GrIFK 3
Ella Paukku GrIFK 2
Ella Holopainen HIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Corinna Jensen 1 x 2 min, Emily Johansson 1 x 2 min, Johanna Hilli 1 x 2 min
HIFK: Anniina Nyholm 1 x 2 min, Jannie Grönmark 1 x 2 min, Saara Lehtola 1 x 2 min

Erotuomarit: Annette Nyberg – Jan Helander

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa