GrIFK selvitti jatkosarjan puhtaalla pelillä

Siuntiolaiset saapuivat Luolaan kolmannen ja viimeisen kerran tällä kaudella. Luola oli ennen lauantaita ollut karu Siuntiolaisia kohtaan ja tälläkään kertaa ei GrIFK näyttänyt vieraanvaraisuuttaan.

Ottelussa ei jatkopelien kannalta ollut panosta, mutta panoksettomuutta ei kentällä eikä katsomossa näkynyt. Kentälle saapui liuta keskittyneitä pelaajia ja katsomoonkin oli saapunut reilu kaksisataa silmäparia todistamaan joukkueiden nykykuntoa. Ottelu lähti käyntiin tutulla temmolla, kun GrIFK piti vauhtia ja SIF yritti pysyä perässä. Ensimmäinen puoliaika oli tuloksellisesti suhteellisen tasainen mutta kentällä kauniaislaiset näyttivät olevan koko ajan askeleen edellä. Erätaukosignaalin soidessa, taululle oli kirjattu luvut 15-11 koti joukkue, GrIFK:n, hyväksi.

Toinen puoliaika oli aikalailla ensimmäisen kaltainen ja GrIFK pystyi tasaisesti lisäämään eroa SIF:iin. Ottelu loppui lukemiin 35-25. Erikoismainintoja ottelusta voi antaa esille nousseille Wilhelm Hammarbergille ja Alexander von Numersille. Richard Sundbergin ollessa huilivuorossa nämä nuoret takamiehet näyttivät että myös heille voi tarvittaessa jakaa vastuuta.

GrIFK teki alemmassa jatkosarjassa niin sanotut Cocksit ja selvitti jatkosarjan pelkillä voitoilla. Ensi sunnuntaina alkavaan puolivälierään Atlas Vantaata vastaan voi siis lähteä luottavaisin mielin.

Puolivälieräparin, Atlas Vantaa – GrIFK, ennakko artikkeli tulee ensi viikon puolessa välissä. Ennakossa tulemme pureutumaan pelaajien tunnelmiin ja päävalmentaja Koskuen mietteisiin. Pysykää siis kanavalla!

#BomBom