Lauantaina saadaan vieraita Lauttasaaresta
Maajoukkuetauko on lusittu ja tauolta palataan maukkaalla lauantai-iltapäivän pelillä GrIFK – Dicken.
Liigan vitosena majaileva Dicken (3-0-2) saapuu Luolaan haastamaan sarjakolmosen GrIFK:in (4-0-1).
Joukkueen kohtaamiset ovat vuosien varrella olleet tasaisia ja tapahtumarikkaita. Viime vuonna tulokset eivät antaneet selvyyttä paremmuudesta kun yhteismaalit kahdesta keskinäisestä ottelusta kirjattiin 43-43.
8.10.2016 GrIFK Dicken 20-23
24.1.2017 Dicken GrIFK 20-23
Joukkueet palaavat kahden maajoukkueottelun tauolta. Maajoukkuetta edusti molemmilta joukkueilta tukku pelaajia. Dickeniltä maajoukkuepaidan puki kuusi pelaajaa (J.Broman, B.Broman, M.Granlund, R.Granlund, Montonen, Mäkelä) kun taas GrIFK:ltä kolme (Forss, Stolt, Sundberg). Maajoukkueleirin harjoittelumäärä puhutti tauon aikana, josta myös Hufvudstadsbladet kirjoitti sivullaan. Richard Sundbergin mielestä palautuminen on kuitenkin sujunut sutjakkaasti.
“Kyllä siinä muutama päivä meni ennen kuin oli taas täydessä harjoittelukunnossa. Nyt olemme saaneet kuitenkin hyvät treenit alle ja illalla hiomme vielä viimeiset kulmat kuntoon” toteaa Sundberg pelikunnostaan ja jatkaa, “Vastaan tulee tuttuja naamoja viime viikolta mutta vaikka siellä (maajoukkueessa) pelataan samalla puolella, niin huomisessa ottelussa lähdemme haastamaan toisiamme yhtä kovaa kuin aiemminkin”.
GrIFK on onnistunut voittamaan neljä viidestä pelaamastaan ottelusta, jossa ainoa tappio kärsittiin Riihimäen Cocksille tasan kuukausi huomisesta pelipäivästä. Dicken sen sijaan on voittanut kolme ottelua pelaamastaan viidestä. Dickenillä ottelut ovat olleet hieman tiukemmat kuin kauniaislaisilla joista ottelut Atlasta ja HIFK:ta vastaan ovat kääntyneet lopussa kahden ja yhden maalin tappioiksi. Dicken onnistui kuitenkin kääntämään kelkkansa maajoukkuetaukoa edeltävässä ottelussa kun se kaatoi kotona BK-46:n luvuin 34-30.
Lauantaina on varmasti luvassa tasainen vääntö, jossa molemmilla joukkueilla mahdollisuus kivuta pari sijaa sarjataulukossa.
Tervetuloa kannustamaan GrIFK voittoon!
Tapahtumasivulle TÄSTÄ