GrIFK ei anna periksi HIFK:lle Luolassa

HIFK:n pistejahti Kauniaisten Luolassa veti jälleen vesiperän kun joukkueet kohtasivat alemman jatkosarjan merkeissä. Kotijoukkue vei sarjan päätöskierroksen sijoituksia silmälläpitäen paineettoman ottelun 30-26 (16-15), minkä ansiosta sarjan voittomarginaaliksi kirjattiin viidennen peräkkäisen voiton myötä peräti kahdeksan pistettä.

Ottelu ei noussut suurten klassikoiden joukkoon, mutta kentällä nähtiin paljon hyvää. Tasaisen avausjakson jälkeen Grani onnistui ensin lisäämään eroa parilla maalilla, mutta lopullinen ratkaisu sai vielä odottaa muutaman heikon maaliyrityksen takia.

46. minuutilla HIFK:n Nikola Zujic nosti viimeisen kerran joukkueensa voittokamppailuun mukaan 24-22 kavennuksellaan. Siitä eteenpäin Grani terästi otettaan ja vei viisiminuuttisen 5-0. Viimeisen kymmenminuuttisen aikana katse oli jo suunnattu kohti keskiviikkona alkavia pudotuspelejä, ja vieraat pääsivät kaventamaan kunniallisiin loppulukemiin ja joutuvat jatkamaan haaveiluaan pistetilin aukaisusta Kauniaisissa.

Patrik Johanson näytti osaamistaan HIFK:ta vastaan.

Ottelun parhaana palkkittiin Granin Patrik Johanson, joka sinkosi täydellä heittoprosentilla myös ottelun maalikuninkaaksi, ja tapansa mukaan avasi myös namusyötöillä avopaikkoja muille. HIFK:lle tuotti harmaita hiuksia joukkueen syömähampaan Roman Protsenkon loukkaantuminen jo avauspuolituntisella. Kristian Jansson osoitti jälleen kokemuksen merkityksen.

Tiukkatahtinen puolivälieräsetti käyntiin keskiviikkona Energia Areenalla

GrIFK ja HIFK jatkavat siis alemman jatkosarjan joukkueista pudotuspeleihin, SIF ja ÅIFK hyvästelivät pitkäaikaiset valmentajansa Siuntiossa 33-32 päättyneen ottelun merkeissä ja lähtevät lomille sekä valmistautumaan ensi kauteen.

Play off-pelit alkaa Granin osalta keskiviikkona Energia Areenalla Atlas Vantaan vieraana. Samat joukkueet tutustuivat toisiinsa samoissa merkeissä viime kaudellakin, jolloin Atlas kävi jo haistelemassa mitalipelien makua, vain joutuakseen lopulta tunnustamaan GrIFK:n paremmaksi otteluvoitoin 3-2. Tämänkin kevään ottelusarjasta monet povaa ottelumäärältään pitkää ja luonteeltaan tulista, ja ennen kaikkea nähtävän arvoista spektaakkelia.

Jyvät ja akanat erotetaan toisistaan erittäin tiiviillä joka toisen päivän ottelutahdilla.

Puolivälierien aikataulu

Ke 21.03 19:00 Atlas Vantaa – GrIFK (Energia Areena)
Pe 23.03 19:00 GrIFK – Atlas Vantaa
Su 25.03 15:00 Atlas Vantaa – GrIFK (Energia Areena)

Tarvittaessa:
Ti 27.03 19:00 GrIFK – Atlas Vantaa
To 29.03 19:00 Atlas Vantaa – GrIFK (Myyrmäen UT)

Ottelusarjan saa haltuunsa ottamalla kolme voittoa. Toisessa otteluparissa kohtaavat Stadin derby-hengessä Dicken ja HIFK. Ensimmäisenä kolmeen voittoon yltäneet joukkueet etenevät 14.4. alkaviin välieriin, jonne jatkosarjan ykkös- ja kakkossijoillaan selvisivät suoraan Cocks ja BK-46. Välierien otteluparit ovat, mikäli Dicken voittaa HIFK:n, Cocks-Atlas Vantaa/GrIFK ja BK-46-Dicken, tai jos HIFK selviää ensimmäisen kerran mitalipeleihin sitten kevään 1989 Cocks-HIFK ja BK-46-Atlas Vantaa/GrIFK.

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa