GrIFK päästi BK:n karkumatkalle
SM-liigan kaksiosaisen pronssiottelun ensimmäinen osa teki GrIFK:n mitalitoiveisiin pienen loven, kun vierailija BK-46 pääsi turhan helposti karkaamaan selvään 25-32 voittoon. Kymmenen minuutin musta kausi avausjakson puolivälissä saattoi raitapaitojen seitsemän peräkkäisen maalin turvin 8-16 taukojohtoon. Toisella puoliajalla peli hieman tasoittui mutta eroa saatiin kurottua vain yhden maalin verran. Karjaalla perjantaina pelattava toinen osaottelu lähtee liikkeelle Granin kannalta tilanteesta -7.
Klepa pommitettiin mustelmille
Grani ehti tasaisen alun aikana pariin otteeseen maistelemaan johtoasemaa, mutta vajaan vartin pelin jälkeen maalinteolle tuli täys-stoppi. Bogdan Klepa vieraiden maalissa joutui venymään muutaman kerran äärirajoilleen, mutta kovin usein hyvätkin heitot kohdistuivat suoraan ottelun parasta pelaajaa päin. Torjuntojen väistämätön seuraus oli karjaalaisten vastaiskut, joissa varsinkin Ruotsiin ensi kaudeksi siirtyvä Topias Laine pääsi nautiskelemaan viime vuotista seuraansa vastaan.
Kotijoukkue säästeli Miro Koljosta ja Patrik Johansonia ottelun alussa, mutta pelin edetessä kaksikko pääsi vihdoin irti, ja tauon jälkeen vasurit olivat mukana kutakuinkin kaikessa hyvässä, mitä hyökkäyspäässä saatiin aikaan. Johansonin peli katkesi punaiseen korttiin 43. minuutilla miehen jyrättyä Linus Lindbergin kontrassa. Samainen Lindberg puolestaan näki punaista muutamaa minuuttia myöhemmin rumasta torppauksesta Fredrik Forssia selkään.
Forss ja viimeisen ottelunsa tällä erää kotiluolassa pelannut, näyttävällä japanilaisella ottelun viimeisen maalin heittänyt Richard Sundberg olivat Granin parhaat, mutta se ei aivan riittänyt ottelun tähtitrioa vastaan. 17 torjunnan Klepa palkittiin syystäkin ottelun vakuuttavimpana pelaajana, Laineelle kaksi ja Andreas Rönnbergille yksi tähti.
Kokonainen tunti vielä jäljellä
BK kävi pahimmillaan 11 maalin johdossa, josta Grani sai taisteltua muutaman maalin pois. Seitsemän maalin ero ennen toista osaottelua on toki haasteellinen, mutta ei mahdoton.
HC Westillä oli kaudella 2003-04 peräti 14 maalin johto kotiottelun jälkeen ÅIFK:ta vastaan, ja vielä puoliajallakin tilanne oli fuusioseuran hallinnassa kun ero oli kaventunut vain yhdellä maalilla. Mitalijuhliin valmistautuminen ennen aikojaan oli kuitenkin kostautua sillä turkulaiset saivat vastustajansa rohkealla taktiikallaan paniikkiin, ja pääsivät käymään yhden maalin päässä ennen lopullista ratkaisua. Pronssit lähtivät lopulta Kauniaisiin kahden maalin erolla.
Pronssiottelun toinen puolikas
Mitalit jaetaan kahden ottelun yhteistuloksen perusteella.