GrIFK varmisti jatkosarjan voiton

Grani ei antanut ÅIFK:n yllättää itseään toistamiseen kun joukkueet mittelivät voimiaan jatkosarjan toisen kierroksen avausottelussa. Kauniaisten Luolassa pelattu peli oli yksipuolinen näytös, jossa kotijoukkue pisteli menemään heti alkuvihellyksestä lähtien. Benjamin Olssonin ja Fredrik Forssin henkilökohtaiset yhden ottelun maaliennätykset SM-liigassa siivitti GrIFK:n 36-14 (19-6) voittoon.

Benjamin Olsson teki Fredrik Forssin kanssa kahdestaan enemmän maaleja kuin koko ÅIFK yhteensä.

ÅIFK oli matkassa vain kahdeksan kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin voimin, eikä oikein itsekään tainnut uskoa mahdollisuuksiinsa. GrIFK sitä vastoin uskoi omiinsa ja näytti joukkueiden tasoeron kentällä sekä tulostaululla.

Ottelun parhaana palkitun Fredrik Forssin mukaan joukkue halusi näyttää kotiyleisölle mitä osataan.

”Onnistuttiin hyvin puolustuksessa ja maalivahdit sai hyviä torjuntoja josta päästiin kivasti kontraamaan. Nyt voidaan jo suunnata katse kohti Play off -pelejä”, tuumi yhdeksän maalia tehnyt GrIFK-kapteeni ottelun jälkeen.

Voitto varmisti myös alemman jatkosarjan piikkipaikan, mikä tuo puolivälierissä vastustajaksi ylemmän jatkosarjan viimeisen, joka tällä hetkellä Atlas Vantaa. Viime vuonna kaksikko oli vastaavassa tilanteessa ja Grani eteni tuolloin välieriin noustuaan 0-2 tappioasemasta 3-2 otteluvoittoon ja mitalipeleihin.

Kaksi ottelua aikaa virittäytyä Play off-tunnelmaan

Ylemmän jatkosarjan sijoitukset ovat katkolla lauantaina Myyrmäessä, jossa Atlas Vantaa ja BK-46 kohtaavat. Molemmilla on panosta ottelussa, karjaalaiset varmistavat voitolla suoran välieräpaikkansa, Atlas puolestaan on pakkovoiton edessä mikäli se mielii vielä ohittamaan sarjataulukossa kolmantena olevan Dickenin.

GrIFK:lla on ohjelmassa vielä jatkosarjan ottelut SIF:iä ja HIFK:ta vastaan, joissa vastustajilla on pelissä paljon. Ensi lauantain vierailu Siuntiossa ja viikon päästä lauantaina Luolassa pelattava kotiottelu HIFK:ta vastaan ratkaisevat pitkälti viimeisen Play off-joukkueen. Tällä hetkellä HIFK on siinä kiinni pisteen erolla ennen SIF:iä.

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa