GrIFK haastamaan Cupfinalisti-HIFK:ta

SM-liiga jatkuu taas keskiviikkona kun GrIFK vierailee HIFK:n vieraana. Helsingin Urheilutalossa pelattavaa ottelua voi hyvällä syyllä luonnehtia neljän pisteen peliksi sillä isännät ovat ennen kamppailua kaksi pistettä Granin edellä ja pitävät kiinni viimeisestä ylemmän jatkosarjan paikasta.

Viime vuosina HIFK on toistuvasti jymähtänyt sijoille 6-8, vaikka viime keväänä hätyyttelikin välieriä pidettyään Dickeniä pitkään ahdingossa, mutta joutui lopulta taipumaan kesälomille otteluvoitoin 2-3. Tälle kaudelle joukkue pisti porukan uuteen uskoon hankkimalla puolen tusinaa uusia vahvistuksia. Heistä Sten Toomla on vielä sivussa mutta toinen virolainen, Ardo Puna näyttäisi olevan kovassa vireessä.

Juurikin pelinrakentajan tontilla enimmäkseen ahertava Puna on ollut HIFK:n alkukauden tärkein lenkki. Väkkärä pelimies omaa erittäin nopean heittokäden ja päästessään yhdeksän metrin kaaren sisään onnistuu yleensä maalinteossa kovalla prosentilla. Puna on Niclas Ahlgrenin kanssa nakannut jo 103 (56 ja 47) maalia ja kumpikin löytyy liigan maalipörssin TOP-5:stä.

Kaksi viimeistä kotiotteluaan BK-46:lle ja Cocksille hävinnyt HIFK on edennyt Cocksin vastustajaksi ensi lauantain Suomen cupin finaaliin, sekä raivannut tieltään kaikki kohtaamansa sarjataulukossa takanaan olevat joukkueet. GrIFK:lla puolestaan on allaan taisteluvoitto nousuvireisestä PIF:stä ja on päässyt valmistautumaan HIFK:n haastamiseen huolella.

Taisteluasenne kaivettava taas esiin

Edessä on tärkeä vierasottelu jonka vaikutukset tulevaan paikkajakoon ylemmän ja alemman jatkosarjan välillä voi olla suuri. Voitolla Grani jatkaa taistelua runkosarjan neljännestä sijasta tasapäin HIFK:n ja SIF:n kanssa, tappio pudottaisi joukkueen omiin oloihinsa sarjataulukon keskivaiheilla.

Runkosarja lähestymässä puoliväliä

SM-liigan runkosarjaa on pian pelattu muutamaa rästiottelua lukuunottamatta puolet, ja tilanne ei oikeastaan voisi olla kovinkaan paljon jännittävämpi. Kärjessä Dicken (7 ottelua/14 pistettä) ja BK-46 (8/14) sekä Cocks (7/12) ovat odotetusti muita edellä. Kaksikosta HIFK ja SIF (8/10) on tullut GrIFK:n (7/8) päävastustajat. Atlas ja PIF (molemmat 9/4) kamppailevat ÅIFK:n (8/4 ) kanssa viimeisistä kahdesta alemman jatkosarjan paikasta. Kolmikosta yksi joutunee karsintasarjaan tekemään seuraa HC HIK:lle (9/0), joka ilman ihmettä ei karsintaviivan yläpuolelle tule nousemaan.

Keskiviikon toisessa ottelussa kärkikaksikko kohtaa toisensa Karjaalla, perjantaina puolestaan ÅIFK pyrkii Turussa tekemään lisää eroa HC HIK:hon.

GrIFK:n marraskuun alkupuolelta rästiin jäänyt ottelu Cocksia vastaan pelataan tammi-helmikuun vaihteessa, jolloin joukkueet kohtaavat toisensa neljän päivän sisään kahdesti.