Granin taukojohto luhistui tasapeliksi

GrIFK ja HIFK tasasivat pisteet kaksijakoisessa liigaottelussa jonka ensimmäisellä puoliajalla vieraat olivat useamman askeleen kotijoukkuetta edellä ja näytti etenevän varmaan voittoon. Tauon jälkeen lusikkansa soppaan heitti epävarmasti viheltänyt tuomaristo, jonka tulkintojen perässä joukkueet yrittivät parhaansa mukaan pysyä. Loppusummerin soidessa tulostaulun täytti pistejakoa näyttävät 25-25 ja pelikentän hölmistyneen oloiset pelaajat, jotka eivät oikein tienneet iloitako vai murehtia saavutettua tai menetettyä sarjapistettä.

Avausjakson suuret granilaiset olivat loistavasti torjunut Albert Georgs sekä hyvin viimeistellyt Patrik Lång. Hyvällä intensiteetillä pelannut Grani piti pilkkanaan HIFK:ta ja johti vartin jälkeen jo 2-11. HIFK:n valmentaja Rostislav Grinishin joutui käyttämään ensimmäisen aikalisänsä jo 3., ja toisen 12. peliminuutilla. Muutamaa minuuttia myöhemmin ero oli kaventunut kuuteen, mutta peli oli täysin vieraiden hallussa. Taukolukemat 11-17 osoitti melko hyvin joukkueiden voimasuhteita.

Sami Silfver aloitti toisen jakson maalinteon, mutta siihen ilonaiheet hetkeksi jäikin. Siinä missä Granin hyökkäyspelitempo osoitti hiipumisen merkkejä, HIFK siirtyi Ardo Punan johdolla suoraviivaisempaan pelaamiseen. Hetkessä eroa oli enää kolme maalia (15-18) ja jännitys alkoi tiivistyä.

Granin johto piti lähes loppun saakka vaikka Silfverin viisi minuuttia ennen loppua heittämä 23-25 maali jäikin joukkueensa viimeiseksi ottelussa. Kun Puna nosti joukkueensa ensimmäisen kerran tasoihin sitten alun 0-0:n, pelikello näytti aikaa 58:45. Kummankin joukkueen viimeinen rypistys ei onnistunut niin UT:lla päädyttiin dramaattiseen pistejakoon.

Menetetty piste tuntuu tappiolta

Useampikin pelin aikana nähty tuomaritulkinta hämmästytti hallissa olleita siinä määrin ettei ymmärrystä tahdottu jakaa kummastakaan leiristä. Pistejaon ansiosta kumpikaan IFK ei onneksi joutunut kokemaan sataprosenttista oikeusmurhaa. Kun joukkue menettää ansaitsemansa voiton ilman omaa syytä tai vastustajan erinomaisuutta, on hankala lähteä analysoimaan peliä kuulostamatta katkeralta.

Kaj Hagmanin suora kommentti “Koimme ryöstön toisella puoliajalla” kertoo oleellisimman tunnelmista ottelun jälkeen.

HIFK sai toiselle jaksolle tiivistettyä puolustustaan sen verran että ennen taukoa onnistuneet granikuviot eivät enää toimineet. Hyökkääjän virheet ja harhasyötöt päästivät HIFK:n mukaan peliin ja kun avausjaksolla laidallaan hyvin onnistuneelle Långille ei enää palloja pelattu, meni pelaaminen välillä puskemiseksi. Albert Georgs torjui läpi ottelun hyvin (20 torjuntaa) ja oli ansaitusti ottelun ykköstähti. Patrik Lång ja Sami Silfver olivat parhaat valkopaitaiset.

Kotijoukkueen näkyvin pelaaja oli vähemmän yllättävästi 10 osumallaan maalipörssin kakkoseksi noussut Ardo Puna.

Cocks päätti Mestareiden liigan kotivoitolla

Samaan aikaan kun HIFK ja GrIFK saivat pelata mediakatveessa omaa otteluaan, isompi huomio kiinnittyi kahteen samaan aikaan muualla käytyyn kamppailuun. Karjaalla BK-46 aiheutti liigan kärkiottelussa Dickenille kauden ensimmäisen tappion 26-23 (13-14), ja nousi samalla sarjataulukon kärkeen.

Riihimäen Cocks suoriutui ensimmäisestä Mestareiden liigakaudestaan arvosanalla erinomainen. Viimeisessä ottelussaan Suomen mestari teki sensaatiomaisen urakan kun Nico Rönnbergin viimeisen sekunnin maali nosti Cocksin 27-26 (10-15) voittoon lohkon kärkijoukkueesta Orlen Visla Plockista. Rönnberg nakutti 10 ottelussa 72 maalia ja johtaa tässä vaiheessa koko Mestareiden liigan maalintekijätilastoa.

Taistelu neljännestä jatkosarjapaikasta jatkuu kiivaana

Runkosarjan ensimmäistä puolikasta on pelaamatta vielä muutama peli, ja taistelu sekä piikkipaikasta, neljännestä sijasta ja karsintaviivalla on tasaista. Kärkikolmikko BK-46, Dicken ja Cocks on kukin hävinnyt vain toisilleen, seuraavan trion muodostavat HIFK, SIF ja GrIFK ovat pisteen välein. Kolmikosta Atlas Vantaa-PIF-ÅIFK yhden kohtaloksi tullee olemaan jääminen jatkosarjojen ulkopuolelle. HC HIK:n taival näyttää viime kauden malliin tukalalta.

GrIFK:n seuraava ottelu pelataan lauantaina 8.12. jolloin Luolaan saapuu liigakärki BK-46.

 

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa