Liigakärki BK-46 Luolavisiitille
GrIFK:n seuraavan kotiottelun vieras on jo pariin otteeseen kauden aikana kohdattu BK-46, joka saapuu Kauniaisiin liigan kärkipaikalta. Kauden kahdessa aiemmassa pelissä BK on ollut pari askelta (cupissa 23-33) ja yhden askeleen (liigan avauskierroksella 24-28) edellä.
Viime kevään pronssijoukkue on pelannut vakuuttavan alkukauden. Liigassa karjaalaisten ainoa tappio tuli lokakuun alkupuolella Riihimäellä, jossa Cocks ratkaisi 29-28 voittonsa vasta yhdeksän sekuntia ennen loppua. Mikael Källmanin miehistön ainoa kunnon notkahdus puolestaan kävi Suomen Cupin puolivälierässä kotiottelussa HIFK:ta vastaan.
Rönnberg poissa ruodusta
BK on viime ottelut saanut tulla toimeen ilman Andreas Rönnbergiä, joka on Västra Nylandin mukaan loppuvuoden sivussa käsipallopeleistä peukalovamman takia. Se ei ole menoa pahemmin haitannut sillä joukkue ryvetti ilman Primus motoriaan ensin HIFK:n ja päätti viime kierroksella Dickenin kahdeksan ottelun mittaisen voittoputken.
GrIFK-valmentaja Kaj Hagman tunnistaa vastustajan vahvuudet: “Hyvä maalivahti ja puolustus ovat BK:n vahvimmat osa-alueet ja akselia Kihlstedt-Sjöman on varottava erityisesti nyt kun Gea (Rönnberg) on sivussa.”
Vahvan BK:n kokoonpanossa on paljon kokemusta — näkyvimpinä hahmoina joukkueen menestystä ovat rakentaneet Oscar Kihlstedt, SM-liigan tuore kuukauden tähtipelaaja Robin Sjöman ja Sebastian Säkkinen, sekä yksi liigan parhaista maalivahdeista, Bogdan Klepa — sekä nuoria taitureita, kuten pelintekijän roolissa käytetty Oliver Nordlund.
Pistemenetys kirpaisi mutta siitä on toivuttu
Liigassa kuudentena oleva GrIFK on parissa viime pelissään kokenut melkoisia täyskäännöksiä. PIF:iä vastaan joukkue nousi hienosti sillasta voittoon, mutta HIFK:ta vastaan nähtiin kolikon karumpi puoli. Vieraspiste ei mikään katastrofi ollut vaikka enemmän olisikin ollut tarjolla.
Hagman haluaakin saada joukkueensa pelaamaan tasaisemmin. “Silloin kun kaikki natsaa niin pelaamme todella hyvin mutta meidän on saatava tasaisempi hyvä taso. Eli lisää kurinalaisuutta tarvitaan.”
Itsenäisyyspäivän jälkeinen viikonloppu pitää sisällään kaikkiaan kolme liigaottelua. Perjantaina HIFK saa vieraakseen HC HIK:n, lauantaina pelataan Luolassa sekä Myyrmäessä, jossa Atlas Vantaa haastaa Dickenin. Kierros täydentyy keskiviikkona 12.12. pelattavilla Cocks-SIF ja PIF-ÅIFK peleillä.
GrIFK:n viimeiset ottelut ennen joulutaukoa ovat lauantaina 15.12. Hangossa HC HIK ja joulun viettoon päästään kotikentältä keskiviikkona 19.12. ÅIFK-ottelun myötä.