GrIFK haluaa rikkoa kuparisensa Luolassa

GrIFK pääsee keskiviikkona isännöimään käsipalloliigan ylemmän jatkosarjan viimeistä kotiotteluaan. Vieraaksi saapuva BK-46 betonoi viime ottelukierroksella joukkueiden sijoitukset sarjassa 32-23 voitollaan, joten edessä on paitsi revanssin haku myös taistelu avauspisteistä sarjassa.

Viime viikonloppuna BK otti Granilta luulot pois kymmenen minuutin tasalykkimisen jälkeen. Maasto muuttui Granin hyökkäyssuunnassa ylämäkivoittoiseksi kun isäntien korkea puolustus alkoi aiheuttaa ongelmia eikä edes päävalmentaja Kaj Hagmanin kohtalaisen äänekäs aikalisäkään ei saanut kelkkaa käännettyä.

Kotiluolassa Grani toivoo liukkaampaa keliä ja ennen kaikkea parempaa viimeistelyä maalipaikoissa. Joukkueen hyökkäyspelissä on viime peleissä ollut parantamisen varaa, mutta varsinkin kahdessa edellisessä kotiottelussa Cocksia ja Dickeniä vastaan puolustus- ja maalivahtipeli on ollut hyvällä tolalla.

SIF tyrkyllä puolivälierävastustajaksi

Ylemmän jatkosarjan sijoitukset ovat siis jo selvillä. Cocks saavutti loppukaudeksi kotiedun ja Dicken varmisti myös suoran välieräpaikkansa jo pari viikkoa sitten. BK-46 sijoittuu kolmanneksi ja toistaiseksi vielä pisteittä jatkosarjassa tahkoava Grani on neljäs.

Huhtikuun puolivälissä alkavat Play off-ottelut ovat tuomassa melkoisen jännityspillerin sillä alemman jatkosarjan kärkipaikka näyttää menevän Siuntioon. SIF on kyykyttänyt vastustajansa kaikissa neljässä pelaamassaan ottelussa ja on sinettiä vaille valmis jatkosarjan voittaja. HIFK:n hyvin alkanut kausi on kulkemassa kohti BK-46:n kohtaamista.