Cocks antoi GrIFK:lle oppitunnin maalinteossa

Riihimäen Cocks näytti mitä se on oppinut Mestareiden liigassa ja murskasi GrIFK:n kun joukkueet ottivat yhteen ensimmäisen kerran tällä kaudella. Vieraat pelasivat Luolassa suurella ammattiylpeydellä läpi ottelun ollen jokaisella osa-alueella isäntiä parempi ja näytti lopuksi kaapin paikan lukemin 20-37 (7-17).

GrIFK:n pelaajissa oli nähtävillä hienoinen kunnioitus Mestareiden liigassa menestynyttä vastustajaa kohtaan, ja Cocks karkasi helposti omille teilleen kun granilaisten yritykset lensi pitkin päätyseiniä. Kotijoukkue myös sortui ottelun aikana lukuisiin teknisiin virheisiin joista seurasi rankaisu kerta toisensa jälkeen. Kahdeksannella peliminuutilla tilanne oli 0-5 ja 13 minuutin kohdalla jo 1-9, eikä tulevasta voittajasta enää ollut epäilystä. Tauolla eroa oli jo 10 maalia, toisella jaksolla tuli 7 lisää.

”Emme ole näin huonoja”

Granivalmentaja Kaj Hagman oli pettynyt ottelun jälkeen ja totesi joukkueensa pelanneen huonon ottelun.

– Tulimme huonosti otteluun sisään emmekä saaneet peliä kulkemaan kummassakaan päässä kenttää. Näki myös että meillä on uusia pelaajia, mutta kyllä meidän täytyy siitä huolimatta pystyä parempaan.

Anton Karlsson ja Anthony Hellakoski tekivät kahdestaan yli puolet joukkueensa osumista, Nikola Zujicin ensimmäistä maalia Granin paidassa saatiin odottaa muutaman heiton ja parinkymmenen minuutin ajan, saaliiksi kirjattiin lopulta neljä.

Cocksin ei tarvinnut pelata sata lasissa, mutta teki kaiken kentällä rennolla ilmeellä ja kovalla asenteella. Tiukka puolustus auttoi maalivahti Giedrius Morkunasia joka teki lisäksi muutaman paraatipelastuksen. Pitkätkin hyökkäyskuviot päättyivät varsinkin toisella jaksolla järjestään hyviin maalipaikkoihin. Teemu Tamminen nousi maalikunkuksi ja uusi hankinta Nils Kreicbergs osoitti olevansa taitava pelimies.

Lauantaina uusi yritys

Joukkueet kohtaavat toisensa seuraavan kerran jo lauantaina Riihimäellä, jossa Grani pääsee näyttämään miten tämän ottelun opit ovat menneet perille. Seuraavan kerran GrIFK pelaa kotiluolassa runkosarjan päätöskierroksella HIFK:ta vastaan.

Kuvat: Tomi Hänninen – Chilipictures.fi

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa