Hellakoski piristi Granin voittoon Vantaalla
Myyrmäessä pelatun Atlas Vantaan ja GrIFK:n välinen ottelu päättyi vierasjoukkueen selvään 20-28 (7-12) voittoon, vaikka ottelun alku oli harvinaisen puuduttava. Atlas ehti karata jo 3-0 johtoon ennen Sami Silfverin seitsemästä metristä viimeistelemää ensimmäistä kavennusmaalia, juuri kun pelikellossa oli tullut 10 minuuttia täyteen.
Grani tarvitsi ensimmäiset peliminuuttinsa kuluvalla kaudella pelannutta Anthony Hellakoskea saamaan hieman vauhtia hyökkäyspeliinsä. Anan kaksi peräkkäistä maalia toi Granin tasoihin ja miehen pelinjohtaminen siivitti vieraat viiden maalin taukojohtoon.
Toisen jakson alkuminuutit olivat GrIFK:n osalta ottelun paras vaihe. Viiden maalin ero venyi viidessä minuutissa seitsemään Miro Koljosen näytettyä mallia siitä kuinka tahtomaaleja tehdään. Hyvää vaihetta seurasi kuitenkin lyhyt notkahdus jonka aikana Atlas Vantaa kiri jälleen kantaan (12-15, 38 min). Lopullinen ratkaisuvaihe ajoittui ottelun 49-55. peliminuuteille, jonka aikana laiturit nousivat esiin, kun Erik Åkermarckin kolme ja Benjamin Olssonin kaksi osumaa vei Granin tavoittamattomiin.
Hellakoski kentän kunkku
Vähämaalisesta ottelusta huolimatta maalivahdit Albert Georgs ja Tuomas Laitinen jäivät normaalia vähempiin torjuntamääriin. Georgsin näppeihin tarttui 13 palloa ja kolme tähteä, Laitisen oli tyytyminen seitsemään torjuntaan.
Vantaalla taidetaan olla hieman näreissään pelinrakentajansa kesäisestä loikasta naapuriseuraan sillä Hellakoski jätettiin ottelussa tyystin ilman tähtimainintaa. Kuitenkin kuusi maalia tehnyt mies oli ratkaisevassa roolissa kun Grani sai hyökkäyspelinsä uomiinsa.
Atlas Vantaa ei pysynyt alkuminuutteja lukuunottamatta Granin tahdissa. Viime aikojen maalitykki Jasse Kettunen puolustettiin niin tarkasti että laituri ei päässyt edes heittämään koko ottelussa kertaakaan. Joukkueen parhaat olivat pirteästi harhautellut Oliver Nylander ja varmasti rankkareista kaikki seitsemän yritystään verkon perille toimittanut Jonathan Juslin.
Selvät pelit keskiviikkona
Keskiviikkoillan muissa otteluissa Cocks haki pisteet Paraisilta maalein 30-18 ja keskikastin välien selvittelyssä liigakutonen SIF karisti seitsemäntenä sarjataulukossa olevan ÅIFK:n runsasmaalisessa ottelussa lukemin 37-26. Joukkueiden ero on nyt kahdeksan pistettä.
Seuraavaksi Cocksin kimppuun
GrIFK pelaa tuoreen vahvistuksensa Nikola Zujicin kera seuraavat kaksi ottelua Riihimäen Cocksia vastaan ennen runkosarjan loppuhuipennusta, jossa vastaan asettuvat ensin PIF (8.2.) ja 13.2. päätöskierroksen yhdeksi makupalaksi kohoavassa ottelussa HIFK. Cocks saapuu Kauniaisiin 30.1. ja vastavierailulla käydään lauantaina 2.2.