Vaisu hyökkäyspeli kaatoi Granin
GrIFK joutui kotiluolassaan myöntämään BK-46:n paremmuuden. Kotijoukkuetta monipuolisemmin hyökkäyksiään sommitellut sarjakärki haki Kauniaisista viiden maalin voiton lukemin 23-28 (10-14) ja jatkaa taisteluaan runkosarjan voitosta yhdessä Atlas Vantaan voittaneen Dickenin ja Baltian liigaa viikonloppuna pelanneen Cocksin kanssa.
BK karkasi ajoittain lämpimäksikin kehkeytyneen ottelun alussa 1-4 johtoon, jonka Grani kuitenkin kuittasi Robin Sjömanin aikaisen kaksiminuuttisen aikana toimitettuaan pallon kahdesti tyhjään karjaalaismaaliin. Miro Koljosen kaksi tahtomaalia täydensi isäntien vahvan jakson: viisi minuuttia, viisi maalia (6-4, 12 min). BK:n aikalisä päätti kotijuhlat ja tauolle mentiin neljän maalin vierasjohdossa.
Toinen jakso kulki pitkään tasaisissa merkeissä neljän-viiden maalin eron säilyessä pitkään. Grani pääsi parhaalla rynnistyksellään kahden maalin (23-25, 53 min) päähän, mutta eväitä ei ollut enempään. Loppuminuuttien aikana maaliverkkoja heilutteli enää BK, joka kasvatti lopullisen eron viiteen maaliin.
Hyökkäyksissä on eroja
Kotiyleisönsä edessä pelannut GrIFK tuskaili oikeastaan läpi ottelun hyökkäyskuvioidensa kanssa. Pelinrakennus oli verkkaista ja karjaalaiset pystyivät peittämään parhaat maalipaikat turhan helposti. Albert Georgs pääsi heti alussa pallon kanssa sinuiksi ja antoi Granille mahdollisuuden taistella voitosta mm. kahden seitsemän metrin torjunnan verran.
Puolustuspeli sujui molemmilla joukkueilla hyvin. Vieraiden Sjöman pääsi alussa juhlimaan mutta saatiin ottelun edetessä paremmin pihteihin. Oscar Kihlstedt nousi ratkaisijaksi toisella puoliajalla tehden muutaman tärkeän maalin keskeltä. Sebastian Säkkinen ja Bogdan Klepa kuuluivat myös joukkueensa näkyvimpiin pelaajiin. Kotijoukkueen vaisua hyökkäsypeliä kuvastaa hyvin se että Jasper Hellbergin tyhjiin tekemä osuma ajassa 10:00 oli samalla isäntien ensimmäinen pelitilannemaali, ja vielä paremmin se että kentällä vain seitsemän metrin heittoja heittämässä käynyt Anthony Hellakoski nousi GrIFK:n parhaaksi maalintekijäksi.
Kaj Hagman harmitteli aiheestakin joukkueensa hyökkäyspään ongelmia. ”Ajoitukset eivat vaan osu kohdalleen ja kun itseluottamus on hieman kateissa, selkeät maalipaikat jää hyödyntämättä.” Hagmanin mukaan suurin ero joukkueiden välillä tässä ottelussa oli vastahyökkäykset, joissa BK onnistui Grania paremmin.
Ruotsalaisviiva Anton Karlsson pääsi tekemään seurahistoriaa kun miehet 9-13 kavennusmaali oli samalla Granin 14000. maali SM-sarjassa.
Vielä kaksi tärkeää peliä ennen joulua
Maalihanojen on syytä pian aueta sillä GrIFK:n kamppailu runkosarjan paremmista sijoituksista jatkuu tulevana lauantaina 15.12. vierailulla Hangossa. Vuoden viimeinen kotiottelu pelataan keskiviikkona 19.12. ÅIFK:ta vastaan. Käsipallovuosi 2019 alkaa Granin osalta Siuntiossa lauantaina 12.1.