BK-46 ei antanut armoa Granille
BK-46 oli kotikentällään odotetun vahva kun siipirikkoinen GrIFK kävi Karjaalla vierailemassa. Avausjaksolla Grani pysyi kotijoukkueen kannassa kuin takiainen mutta sai toisella jaksolla todeta isäntien vahvuudet. Pisteet jäivät läntiselle Uudellemaalle lukemin 31-21 (14-10).
Ottelusta kehkeytyi kahden pelintekijän kaksinkamppailu. Jac Karlsson tyytyy normaalisti jakamaan maalipaikkoja tovereilleen mutta osallistui tänään innolla myös maalintekoon. Viisi maalia ja kymmenkunta suoraa maaliinjohtanutta syöttöä vakuutti tähtiraadin.
Yhdeksän osumaa niitannut Anthony Hellakoski vastasi lähes omatoimisesti lähes puolesta joukkueensa maaleista. Myös Nicola Zujic osui Karlssonin tavoin viidesti, mutta osumatarkkuus oli kaukana hyväksytystä. Atte Pakarinen piti avausjakson torjunnoillaan Granin mukana pelissä mutta ei enää toisella jaksolla saanut riittävästi apuja kentän puolelta.
Karjaalaisten päävalmentaja Andreas Rönnberg peluutti ryhmäänsä tasaisesti ja jakoi vastuuta laajalle rintamalle tarvitsematta itse käydä edes kentällä. Kun raitapaidat saivat lisäksi liki vuoden käsipallotauon jälkeen paluun pelikentille tehneen Oscar Kihlstedtin riveihinsä, alkaa kasassa olla joukkue jolla on sanottavaa kevään finaalipaikkoja jaettaessa.
Granissa leveyttä ei ollut samalla tavalla, eikä pelikenttääkään saatu hyödynnettyä koko laajuudelta. Laitapaikkoja ei koko pelin aikana saatu kuin muutama. Kaj Hagman nosti viimeisimpiä poisjääntejä korvaamaan A-junioreista Alexander Qvistin, joka kiitti runsaasta peliajastaan kahdella maalilla.
SIF osui jälleen viime sekunneilla
Lauantain toisessa kamppailussa näytti pitkään että pisteet ovat menossa HIFK:n mukana Helsinkiin, mutta SIF osoitti jälleen taistelutahtonsa ja kuroi väkisin tasoihin. Vuoden selviytyjän titteli onkin näillä näytöillä vahvasti menossa Siuntioon.
GrIFK:n avausvoiton haku jatkuu siis edelleen. Seuraavana edessä on vielä kaksi vieraspelia ennen paluuta kotipeleihin. Runkosarjan ensimmäinen puolikas päätetään perjantaina 22.11. jolloin käydään Turussa ÅIFK:n vieraana, keskiviikkona 27.11. siirrytään Pirkkolaan kohtaamaan Dicken. Vuoden viimeinen sarjapeli pelataan 14.12. kun Luolaan saapuu HIFK.