Handis365: GrIFK voitti ja nousi sarjakärkeen

Lauantaina oli Kauniaisten luolassa ohjelmassa alemman jatkosarjan kamppailu, kun GrIFK sekä PIF kohtasivat. Grani otti tärkeät kaksi pistettä luvuin 28-25 ja otti samalla jatkosarjan kärkipaikan. Källman ja joukkue asettivat itselleen kaksi välitavoitetta – ensin runkosarjan kuudes sija ja perään alemman jatkosarjan kärkipaikka. Ensimmäinen tavoite täyttyi ÅIFK-voiton myötä – nyt oli ensimmäinen koitos jatkosarjassa.

GrIFK – PIF 21 – 28 (11 – 14)

Lauantain ensimmäinen 30min ei ollut mikään suuri spektaakkeli tai mieleenpainuva urheilujuhla. Grani oli kokoajan hieman niskan päällä, mutta ei missään vaiheessa saanut tempopeliä käyntiin. Grani pelasi lauantaina ilman Alexander Qvistiä, mutta toisaalta Richard Sundberg teki tehokkaan paluun kokoonpanoon.

Toiselle puoliajalle Grani tuli paremmalla asenteella ja sai revittyä eroa kapealla ringillä pelanneeseen Piffeniin. Kymmenen minuuttia ennen loppua Grani johti jo seitsemällä maalilla – sitten joukkue otti jalan pois kaasulta ja päästi Piffenin mukaan peliin. PIF nousi kahden maalin päähän Granista, mutta kauden avausvoitto jäi ottamatta.

Anthony Hellakoski oli totutusti GrIFK:n tehokkain pelaaja – vaikka lauantain peli ei ollut Hellakosken kauden timanttisin esitys, kertoo 8 tehtyä maalia miehen tämänhetkisestä kovasta suoritustasosta. Albert Georgs pelasi varman ottelun Granin maalilla.

Ottelun näkyvin pelaaja oli Aleksandar Trenchevski, joka taisteli linjassa 60 minuuttia hurjalla asenteella. Siinä missä Grani pystyi laittamaan tuoretta miestä linjaan painimaan, sai Trenchevski todella urakoida. Mitään ottelun tähdistöpelaajilta pois ottamatta, oli kuuden maalin mies tänään mielestäni selkeästi kentän kuningas.

Toivottavasti Paraisilta löytyy miehelle jääkylpy palautumiseen, sillä PIF pelaa seuraavaksi jo maanantaina. GrIFK otti hieman vaisulla esityksellä tärkeät kaksi pistettä. Keskiviikkona Turussa vastassa on ÅIFK, joka kävi perjantaina ryöstöretkellä Helsingissä.

Handis365 valinnat ottelun parhaiksi:
GrIFK: Albert Georgs
PIF: Aleksandar Trenchevski

Kuva: Henri Merikalla / Handis365

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa