Vuoden viimeisessä pelissä kovat panokset
Käsipallon SM-liigaa ollaan koronavihulaisesta huolimatta kyetty pelaamaan varsin sujuvasti, katsomorajoituksista huolimatta. GrIFK:n vuoden viimeinen mahdollisuus palata pisteiden makuun pelataan keskiviikkona Turussa, jossa ÅIFK ja Samppalinna odottelevat vieraitaan.
Ottelulla on kutkuttavat lähtökohdat, sillä kummallakin joukkueella on kasassa neljä pistettä, ja hinku parannella asemiaan suhteessa kovimpiin kilpailijoihinsa on kova. Lisäjännitystä otteluun tuo myös tulokset kauden aiemmista keskinäisistä, joissa molemmissa on voittaja selvinnyt yhden maalin marginaalilla.
ÅIFK on pelannut liigassa yhden ottelun Grania enemmän. Turkulaisten ainoat voitot tulivat kahdesta voitosta HC Tallinnia vastaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna.
Granillakin on ehtinyt vierähtää jo tovi edellisestä voitosta. Se tuli Aleksis Kiven päivänä Luolassa ja juuri ÅIFK:ta vastaan. Tuolloin huikaisevan jännittävä ottelu päättyi viimeistä edellisellä sekunnilla syntyneen voittomaalin ansiosta lukemin 21-20.
Pistetilin laihuudesta huolimatta GrIFK:lla on pelillisesti sujunut varsin hyvin. Ottelut ovat olleet pääsääntöisesti laadukkaita, vain seitsemällä kuutta vastaan pelaaminen on tuottanut suuria vaikeuksia, eritoten oman maalin pitävyyden kannalta.
ÅIFK on valmentajansa Robin Karlssonin menetelmillä erikoistunut oveluuksiin, ja niiden kanssa saa vastustaja olla aina varuillaan. “Väärän miehen” nousut pallollisiin pelaajiin, maalivahdin norkoilu vaihtopenkin lähistöllä sun muut kikkailut ovat tuottaneet sen otteluissa paljon onnistumisia.
Katsomorajoituksia on otettu käyttöön Varsinais-Suomessakin, joten ottelun seuraamiseen voi hyvällä omallatunnolla suositella seurattaman suoran nettistreamin välityksellä SolidSportista.
SIF urakoi joulukuussa
Keskiviikkona pelataan myös toinen mielenkiintoinen ottelu, kun viikon sisään peräti kolme ottelua pelaava SIF isännöi HIFK:ta, jonka peräpää on kahdessa viime ottelussaan vuotanut peräti 78 maalin edestä. Siuntiolaiset pelasivat viikonloppuna Pirkkolassa Dickeniä vastaan kaksijakoisen ottelun, jonka jakojäännöksenä viimeiset 25 minuuttia menivät Dickenille peräti 16-1, ja pitkään orastaneet liigapisteet siinä samassa.
Joulutauon jälkeen ensimmäisenä Cocksin kimppuun?
Granilla on ensi vuoden puolelle jäänyt pelattavaksi neljä runkosarjan ottelua, joista vain yhdelle on vahvistettu pelipäivä ja -aika. Näillä näkymin GrIFK kohtaa vuoden 2021 alkajaisiksi kotonaan Riihimäen Cocksin, ottelu on määrä pelata 23.1.21 klo 16.
Cocks-pelin lisäksi Granin ohjelmassa on vielä kaksi ottelua HC Tallinnia ja yksi HIFK:ta vastaan.