GrIFK avausvoittoon kukistettuaan SIF:n loppukirikamppailussa
GrIFK:n liigakausi alkoi lauantaina voitokkaasti. Vierailija SIF joutui antautumaan tasaisessa ja vaiherikkaassa ottelussa, jossa Anthony Hellakoski ja Atte Pakarinen olivat voiton takuumiehet. Grani teki ottelun kolme viimeistä osumaa ja porhalsi 25-23 (9-11) voittoon.
SIF:n Ott Varik lämmitteli Granin maalia vartioineen Pakarisen heti ottelun alussa, kun mies torjui sekä seitsenmetrisen, että sitä seuranneen reboundin. Maalivahti nousi ottelussa isoon rooliin myös SIF:n kenttäpäädyssä, jossa Mika Malassu hoiti torjuntatehtäviä. Avausmaalia saatiin odottaa liki viisi minuuttia, sen teki Granin Hellakoski näyttävällä alaheitolla.
Ensimmäinen puolituntinen kulki numeroiden valossa SIF:n hienoisessa hallinnassa, sillä Grani ei 1-0 osumaa lukuunottamatta käynyt kertaakaan johdossa. SIF pääsi hieman ennen taukoa käymään kertaalleen jo kolmen maalin karkumatkalla, mutta Hellakosken kuudes maali otteluun kavensi eron kahteen (9-11).
Toisen jakson alkupuolisko oli Granin. Kotijoukkue vei ensimmäisen kymmenminuuttisen peräti 9-2 (18-13, 41. min). Siuntion valmentaja Teddy Nordling aloitti tilanteessa 20-15 taktisen shakinpeluun, kun aikalisän jälkeen joukkue alkoi vyöryttää hyökkäyksiään seitsemällä kenttäpelaajalla.
Veto tuotti tulosta, maali kerrallaan isäntien ero hupeni, ja neljä minuuttia ennen täyttä aikaa SIF kävi maalin johdossa (22-23). Jännitysnäytelmän loppu kulki kuitenkin Granin tahtiin. Hellakoski sai kymmenen maalia täyteen 23-23 tasoituksen myötä, Pakarinen torjui Christoffer Thorin heiton, ja Daniel Lång sai kunnian viimeistellä voittomaalin kontraamalla tyhjiin.
Ottelun maalikimara YLE Areenassa »
(katsottavissa 30 päivän ajan)
Pitkä tie ja kovaa työtä edessä
Granin päävalmentaja Mikael Källman oli luonnollisesti pisteisiin tyytyväinen, varsinkin kun voitto saatiin kaivettua kovalla taistelumoraalilla. Maalivahtipeli sai maestrolta kiitosta, samoin hyökkäyspeli, mutta puolustuspäähän vaaditaan vielä paljon petraamista.
Källman lausahti pilke silmäkulmassa elokuussa harjoitusten yhteydessä heitettyyn kysymykseen joukkueen tavoitteista, että “jos nyt saataisiin enemmän pisteitä mitä Grani sai kasaan viime kauden runkosarjassa.”
Tuo tavoite saavutettiin, ja itse asiassa tuplattiin heti ensimmäisessä ottelussa. Jatkossa joukkueen on toki petrattava otteitaan varsinkin liigan kärkitrioksi povattua kolmikkoa vastaan, jotta pisteitä heltisi myös sieltä. Ensimmäinen mahdollisuus koittaa heti ensi lauantaina, kun Grani matkaa Karjaalle haastamaan Jac Karlssonin johdolla pakertavan BK-46:n. Seuraavassa kotiottelussa 27.9. Grani saa vastaansa arvoituksellisen etelän vieraan, HC Tallinnin.
Cocks ja Dicken avauskierroksen muut voittajat
Jos tuleva SM-liiga on yhtä tasainen mitä lauantain avauskierroksen liigaottelut olivat, on edessä huike käsipallokausi. Karjaalla BK-46 ahdisteli Cocksia loppuun asti ja ottelu ratkesi vasta viitisentoista sekuntia ennen loppusummeria, kun Teemu Tamminen sinetöi joukkueensa 30-31 voittomaalin.
Dicken kävi jo perjantaina Turussa nappaamassa kauden ensimmäiset jaossa olleet liigapisteet, ja antoi samalla melkoisen näytön kunnostaan. Granin Suomen Cupissa pudottanut ÅIFK jäi vastaanottajaksi, kun pisteet matkasivat Helsinkiin lukemin 20-39.
HIFK ja HC Tallinn eivät vielä ole avanneet kauttaan. HIFK pääsee vauhtiin tulevana lauantaina kotipelissä Cocksia vastaan, HC Tallinnin historiallinen päivä koittaa 26.9. Turussa.
Kuvat: Henri Merikalla / Handis365