GrIFK kesti paineet – otteluparin ratkaisu siirtyi Siuntioon
GrIFK vei kevään puolivälieräsarjan SIF:iä vastaan kolmanteen otteluun otettuaan Kauniaisissa pelatussa toisessa osaottelussa 31-27 (17-13) voiton. Ottelutasolla tilanne on nyt 1-1, ja Cocksin välierävastustajaksi jatkava joukkue selviää lauantaina Siuntiossa.
Kotijoukkue oli palautunut loistavasti tiistaina kärsitystä kirvelevästä tappiosta sekä fyysisesti että henkisesti. Grani oli kotonaan askeleen edellä läpi ottelun, eikä tällä kertaa antanut siuntiolaisille pienintäkään tilaisuutta päästä ahdistelemaan. Ilmiömäisen ottelun pelanneiden Anthony Hellakosken ja Atte Pakarisen johdolla GrIFK otti ensimmäisen kymmenminuuttisen täyttyessä täyden komennon pelitapahtumista, ja ote piti nyt loppuun saakka.
Juuri maalivahtipelissä tapahtui isoin keikaus tiistaihin nähden. Tommi Haverinen aloitti isäntien maalilla, mutta sai tehdä tilaa SM-liigan helmikuun tähtipelaajalle, joka pääsi välittömästi vaihdon jälkeen sisään peliin. Pakarinen torjui jo ennen taukoa 9 palloa, ja pisti SIF:n pahimmat maalisepot yksi kerrallaan taskuunsa. Kaikkiaan Pakarinen teki 18 torjuntaa, josta kolleegat SIF:ssä jäivät yhteensä alle puoleen.
Pahiten avausottelun tasostaan putosi virolaislaituri Ott Varik, jonka peli meni täysin tolaltaan Pakarisen uskomattoman hienon torjunnan myötä ottelun 28 minuutin kontrassa.
Kentän gigantti oli kuitenkin Hellakoski, joka hyökkäyspään lisäksi äityi loistavaan puolustuspeliin. Alussa miehellä oli hieman ongelmia SIF:n Carl Weurlanderin kanssa, mutta pelin edetessä Hellakoski ei enää jäänyt yhdessäkään tilanteessa toiseksi.
“Tehtiin oikeita asioita”
Ottelun parhaana palkitun Hellakosken mukaan Grani pystyi nyt kontrolloimaan ottelua, vaikka isännillä oli edessään pakkovoittourakka.
– Mielestäni tehtiin oikeita asioita. Ensimmäisellä puoliajalla puolustus ja hyökkäys toimi hyvin. Kokonaisuudessaan hyvä ottelu meiltä, jota jatketaan lauantaina.
Grani joutui otteluun ilman kovan työn raatajaansa Richard Sundbergia, mutta se ei lopulta kentällä paljoa näkynyt kun koko muu joukkue kasvoi täyttämään Sundbergin kokoisen aukon. Vihreiden puolustusmuuri pärjäsi mainiosti SIF:n 7v6 hyökkäysten paineessa, johon toki vaikutti myös pelin alussa kovan kolhun kokeneen Igor Trajkovskin vähäinen peliaika tällin jälkeen.
Koko GrIFK:n joukkue onnistui mies mieheltä petraamaan esitystään tiistaista, vastaavasti SIF oli edellispeliä vaisumpi. SIF-luotsi Marcus Sjöstedt totesikin joukkueensa pelanneen Luolassa keskinkertaisen ottelun.
Ratkaisuottelu lauantaina Siuntiossa
Kevään toistaiseksi kiinnostavin SM-liigan käsipallo-ottelu odottaa siis nurkan takana, kun ennätystasainen puolivälieräpari saa varmuudella ratkaisunsa kello 17:00 alkavassa ottelussa, joka pelataan tavalla tai toisella ratkaisuun saakka. Voittajan kausi jatkuu välierissä Riihimäen Cocksia vastaan. Se varmistui torstain toisessa puolivälierässä, jossa Dicken päästi HIFK:n lomalaitumille lukemin 34-22 ja 2-0. Dicken lähtee toisessa välieräparissa haastamaan Karjaan BK-46:tta.