GrIFK otti riemukkaan voiton ÅIFK:sta

GrIFK ja ÅIFK tarjosivat Luolassa kosolti tapahtumia sisältäneen ottelun, joka kulminoitui viimeisen reilun minuutin jännitysnäytelmään. Alexander Qvistin vietyä Granin 20-18 johtoon otti ÅIFK välittömästi aikalisän, kun pelikellossa oli aikaa enää 1:15.

Turkulaiset onnistuivat viimeisen minuutin aikana kahdesti maalinteossa. Niklas Manderoos tasoitti ottelun kun peliaikaa oli enää kuusi sekuntia, ja Manderoosia rikkonut Qvist passitettiin samassa ajassa kaksiminuuttiselle.

Jäähy osoittautui kotijoukkueelle onnekkaaksi, sillä peliajan pysäytys antoi Granille vielä yhden hallitun yrityksen yrittää maalintekoa. Aloituksesta pallo pelattiin ÅIFK:n koko kentän prässin keskellä Anthony Hellakoskelle, joka syötti keskiympyrästä laitaa pitkin viilettäneelle Daniel Långille. Lång sijoitti pallon ottelussa hyvin pelanneen turkulaismaalivahdin Aku Kuusiston ohi maalin takayläkulmaan, ja käynnisti kotihalliin villit voitonjuhlat.

21-20 (9-10) päättyneessä ottelussa ei pelillisiä hienouksia löytynyt, muttataistelutahtoa,  fyysisyyttä ja jännitystä koko rahan edestä.

Puolustuspeli nousi pääosaan

Kummankin joukkueen ruuti oli ottelussa ajoittain kosteaa kun maalitilejä ei saatu kasvatettua hyvistäkään paikoista. Hyvät puolustukset avittivat maalivahteja, jotka pääsivät nautiskelemaan hienoista torjunnoista. Kuusisto (14 torjuntaa) ja Atte Pakarinen (12) saivat kumpikin pelin tiimellyksessä pallosta osuman päähänkin, mutta se ei menoa haitannut.

Granin kenttäpäädyssä Fredrik Forss ja Richard Sundberg ja vierasjoukkueen puolella Oscar Berglund ja nuori Rasmus Norström taistelivat leijonan lailla.

Granin pelimoraali kesti

Juonikkaita hyökkäyksiä viljellyt ÅIFK hallitsi maalitilastoa pitkään ja johti ottelua useamman kerran kolmella osumalla, mutta kotijoukkue ei suostunut antamaan periksi. Isännät nousivat peliin mukaan seitsemällä kuutta vastaan hyökkäyksien turvin. Maalipaikat rakennettiin ottelun tähtipelaajaksi kohonneelle Qvistille, jonka kolme peräkkäistä maalia nosti Granin takaisin maalin päähän.

Kun samaan aikaan ÅIFK:n maalintekotahti hiipui entisestään, Grani nousi Ville Viljasen laitaosumalla tasoihin, ja Sundberg nosti joukkueensa johtoon kaksi minuuttia ennen loppusummeria, ensimmäistä kertaa sitten ottelun avauskympin.

Sairastupa tyhjenemässä

Grani sai pitkästä aikaa täyden joukkueen ottelupöytäkirjaan, kun mm. Jonathan Berg palasi onnistuneesti pelikentille. Berg, joka missasi koko viime kauden loukkaantumisen takia, teki maalin heti ensimmäisessä hyökkäyksessään, ja oli varsinkin puolustuspäässä arvokas lisä joukkueelleen.

Tärkeää voittoa seuraa yhtä tärkeä HIFK-ottelu

Äärimmäisen tasaiseksi povatun nelikon SIF, ÅIFK, HIFK ja GrIFK kilpailu kohti neljän parhaan joukkoa runkosarjassa jatkuu Granin osalta lauantaina 24.10. kotiottelulla HIFK:ta vastaan.

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa