GrIFK ja HIFK pisteiden kimppuun sekä heittämään Zujicille jäähyväiset

Runkosarjan viimeiset liigamatsit ennen maaottelutaukoa pelataan lauantaina Helsingissä, Turussa ja Riihimäellä. Kiinnostavimmat koordinaatit vievät GrIFK:n kannalta tietysti Helsingin Urheilutaloon, jossa HIFK ja Grani aloittavat kello 16 naisten SM-sarjan merkeissä, miehet starttaavat omaan kamppailuunsa kello 18:30.

SM-liigan ikuinen musta hevonen on aloittanut kauden vaisusti. Sillä on viiden ottelun jälkeen kasassa vasta yksi piste, joka tuotiin Helsingiin etelästä kun HC Tallinn ja HIFK tasasivat pisteet kolme viikkoa sitten Tallinnassa.

HIFK menetti viime kauden jälkeen kolme tärkeää lenkkiä vahvuudestaan, kun Kristian Jansson palasi Turkuun, Niklas Ahlgren Porvooseen ja Bogdan Klepakaan ei enää HIFK:ta edusta. Kahden kovan hyökkäyspään pelaajan korvaajiksi hankitut valko-venäläiset Evgeny Semenov ja Aliaksandr Tsitou Cocksista, serbialainen pelinrakentaja Dejan Karan Portugalista ja BK-46:ssakin pelannut venäläinen vasuri Viktor Gruzinskii Paraisilta ryydittävät nuorentuneen joukkueen rutiiniosastoa.

Viiden ottelun jälkeen joukkueen ykköstykin manttelin on Ahlgrenilta perinyt oikean laidan Vladimir Knopinskii, joka on SM-liigan maalipörssin kärkiykmmenikössä 31 maalillaan.

GrIFK:lla on viime aikoina ollut hieman vaikeuksia saada jalkeille täyttä joukkuetta. BK-46:tta vastaan kokoonpanossa oli vain yhdeksän kenttäpelaajaa. Siitä huolimatta viime kauden nelonen pisti finaalijoukkueeksi povattua vastustaajansa ahtaalle. Ahtautta riittää myös lauantaina UT:lla ainakin pelikentän neliömäärän takia.

HIFK ja GrIFK kohtasivat kauden alla pelatuissa kahdessa harjoitusturnauksessa Turussa ja Siuntiossa. Aurajoen rannoilla Grani vei ottelun 35-23 ja Sjunde åå:n maisemissa maalein 25-20.

Nikola Zujicin ura viimein pakettiin

HIFK – kuten GrIFK:kin – kunnioittaa ottelussa molempia joukkueita Suomessa edustanutta Nikola Zujicia. Kertaalleen koronan takia siirretty jäähyväisottelu haluttiin pelata juuri GrIFK:ta vastaan.

Yleisön suosikiksi Suomessa kohonnut ja maahan kotiutunut serbi saapui SM-liigaan 2014. Hän pelasi aluksi neljän kauden ajan HIFK:ssa, josta siirtyi kaudella 2018/19 HIK:n riveihin Hankoon, josta saapui kesken kauden vahvistamaan Grania.

Kauniaisissa Zujic ehti ennen päätöstään lopettaa peliura loukkaantumisten takia pelata 24 ottelua ja teki niissä 98 maalia.

Solidsport tuo liigan kotiin

SM-liigan jokaista ottelua voi seurata katsomon lisäksi myös kotoa käsin. Solidsport jatkaa videoalustana ja voit tarpeesi ja mieltymystesi mukaan joko ostaa katseluoikeuden yksittäiseen otteluun, liittyä joukkueen kuukausikannattajaksi tai ostaa Kausipassin kilpailukykyiseen hintaan.

Tilaamalla SolidSportin kanavan joko kuukausikannattajana (9,90 €/kk) tai Kausipassilla (79 €) saat katsottavaksesi kaikki SM-liigan ottelut livenä sopimuskauden ajan. Lue lisää vaihtoehdoista >