BK-46 suurinumeroisesti parempi Luolassa

GrIFK:n kahden ottelun voittoputki ei ollut mitään kun vastustajaksi saapuneella BK-46:lla oli heittää pöytään oma kahdeksan voiton putkensa. Vakaasti kohti jatkosarjan voittoa etenevät karjaalaiset eivät Luolassa ujostelleet.

Ottelun aloitti kaksi itseluottamuksestaan nauttivaa joukkuetta, mutta maalivahti Rony Levén söi granipelaajia yksi toisensa jälkeen ja pohjusti joukkueensa voittomarssiin, jonka päätteeksi GrIFK oli nöyrää poikaa. Kotijoukkue antautui Luolassa 21-33 (10-15) mutta jatkaa taistelua jatkosarjan kakkossijasta yhdessä Cocksin ja Dickenin kanssa, jotka pelaavat torstaina Riihimäellä.

Granilaisten kannalta sitkeimpänä karjalan mäntynä toimineen Levénin avausjakso oli jäätävä: Vartin kohdalla torjuntoja oli yhdeksän, puoliajalla jo 13, ja päivän päättyessä 47. peliminuutilla (tilanteessa 14-26) peräti 19. SIF:stä verivihollisen riveihin täksi kaudeksi siirtynyt veräjänvartija veti ottelun jälkeen turhankin vaatimatonta linjaa:

– Puolustus oli hyvä! Oli kiva seistä siellä puolustuksen takana. Tämmöistä se on kun on hyvä puolustus.

Toki puolustus oli BK:lla vahva, mutta varsinkin ottelun alussa Grani avasi sen useaan otteeseen, Levén kuitenkin esti yksin lähes kaikki vapaat ja avoimet maalintekoyritykset parhailta paikoilta. Tämän totesi myös GrIFK:n päävalmentaja Mikael Källman, jonka mielestä ottelu oli helppo analysoida:

–  Oltiin täysin mukana ensimmäisellä puoliajalla, oltaisiin jopa voitu johtaa sitä mutta Levén torjui hyvin vaikka meillä oli todella paljon laadukkaita maalipaikkoja. Toisella puoliajalla BK sitten meni nopeasti menojaan ja meidän itseluottamus katosi. BK on vahva joukkue ja ansaitsi voittonsa tänään.

Ottelun ensimmäinen puolituntinen oli pelillisesti tasaväkinen, vaikka tulostaulu muuta väittikin. Eron joukkueiden välillä teki BK:n jo tutuksi tullut kliininen tehokkuus hyökkäyspäässä. Varsinkin Nico Rönnberg onnistui kerta toisensa jälkeen vetämään puolustajien välistä ohi Patrik Roslanderin.

Grani menetti toiveensa voitosta heti toisen jakson alussa, kun BK teki ylivoimalla kaksi ja kontraamalla yhden lisämaalin. Kahdeksan maalin (10-18, 33 min) ero tuossa vaiheessa oli riittävän vakuuttava, vaikka Grani vielä hetken pyristelikin Kalle Kankaanpään maaleilla.

Isännät hävisivät selkeästi maalintekokisan, mutta muilta osin otteet varsinkin avausjaksolla  myötäilivät aiempia jatkosarjan pelejä. Roslander oli jälleen vahva lenkki, myös Richard Sundberg ja Kankaanpää kuuluivat joukkueen parhaimmistoon.

BK:lle voitto oli nyt yhdeksäs peräkkäinen, eikä kyseessä ole mikään turha putki. Karjaalaiset ovat nimittäin kaataneet ylemmän jatkosarjan joukkueista Granin sekä Cocksin kolmesti ja Dickenin kahdesti, lisäksi alemman jatkosarjan SIF:n kertaalleen. Cocksia vastaan pelatuista otteluista yksi oli Suomen Cupin finaali.

Lauantaina Pirkkolaan

Liiga jatkuu Cocksin ja Dickenin välisellä ottelulla torstaina, ja Dicken isännöi Grania lauantaina Pirkkolassa. Ottelu alkaa kello 16. BK ja Cocks pelaavat oman ottelunsa sunnuntaina.

Myös alemmassa jatkosarjassa on pelattu. ÅIFK ei vielä antanut HIFK:n varmistaa jatkosarjan voittoa, vaan nousi Samppalinnass 32-30 voittoon. Samalla ÅIFK nousi takaisin SIF:n edelle viimeiselle Play off -paikalle. SIF ja ÅIFK pelaavat äärimmäisen tärkeän ottelun lauantaina Siuntiossa.

Ottelun tilastot

Ottelutiedot Tulospalvelussa