GrIFK vaikeuksitta voittoon Turussa – välieräpaikka sunnuntaina katkolla
GrIFK:lla ei ollut suurempia vaikeuksia toisessakaan osaottelussa ÅIFK:ta vastaan. Laajemman materiaalin omaava Grani oli aprillipäivänä selkeästi parempi ja voitti 24-33 (9-16). Ottelusarja on sunnuntaina katkolla Granille Luolassa, ja ilman suurempia ihmeitä sarja myös katkeaa silloin.
Isäntäjoukkue Turusta petrasi selkeästi otteitaan kahden päivän takaiseen sarja-avaukseen verrattuna, mutta ei siitä huolimatta saanut nauttia johtoasemasta kuin reilun puolen minuutin ajan. Valter Georgsin tekemää ottelun avausmaalia seurasi neljä GrIFK:n osumaa, eikä Grani johtoasemastaan enää luopunut.
Torjuntavuorossa ollut Patrik Roslander oli itse varmuus, puolustusmuuri oli oppinut edellisottelussa ÅIFK:n tekemistä juonista, ja eteenpäin onnistuttiin laajalla rintamalla. Miro Koljosen vahvat sisäänjuoksut ja ristiinajot alustivat paikat, joista Robin Granlund, Carl Weurlander ja Fredrik Forss pääsivät maalintekoon.
Ero joukkueiden välillä kasvoi tasaisesti läpi puolituntisen, ja päätyi seitsemän maalin taukojohtoon 9-16.
Toisen puoliajan alku oli ottelun kulussa tasoltaan kehnoin. Eero Laine kavensi kahdella seitsemän metrin heitolla ennen ensimmäistä pelimaalia, jonka teki Granin Alexander Qvist. Kotijoukkueen taistelu toi ÅIFK:n lähimmillään viiden maalin päähän (16-21, 42 min), mutta vieraat hyödynsivät kotijoukkueen puolustuksen nukahdukset ja väärinlaskut, ja teki pesäeroa jälleen pitkän kaksikon maaleilla.
Weurlander otti jo kauden kolmannen täyden tähtipotin ÅIFK:n kustannuksella. Isäntien paras oli jälleen Alexandar Trenchevski, ja Granlund palkittiin yhdellä tähdellä.
Granin kevääseen toi valoa myös Anthony Hellakosken paluu pelikentille. 369 päivää pitkä pakkoloma viime keväänä sattuneen polvivamman jälkeen on nyt lusittu.
GrIFK :n ja ÅIFK:n puolivälierät ovat sunnuntaina ensimmäistä kertaa katkolla sunnuntaina kello 18:00 Luolassa. Tule ja näe miten ottelussa käy!
HIFK-Cocks 25-31
Granin ohella myös Cocks on enää yhden voiton päässä välieristä. HIFK kaatui toistamiseen ja ratkaisua haetaan otteluparille sunnuntaina kello 16 Riihimäellä.